Microsoft kertoo, että se on löytänyt haittaohjelmistoja järjestelmistään. Microsoftin mukaan löydös liittyy Yhdysvaltoja ravistelleeseen hakkerointivyyhteen, jossa tuntemattomat hakkerit olivat päässeet käsiksi muun muassa NSA:n, puolustusministeriön sekä valtiovarainministeriön järjestelmiin.

Hakkerit olivat toteuttaneet kampanjansa saastuttamalla SolarWinds-yhtiön verkonhallintaohjelmisto Orionin. SolarWindsin jakaessa saastutettua versiota ohjelmistostaan päätyi haitake 18 000 SolarWindsin asiakkaan järjestelmiin.

Myös Microsoft käyttää Orion-ohjelmistoa.

”Kuten muutkin SolarWindsin asiakkaat, olemme aktiivisesti etsineet merkkejä kyseisten hakkereiden toiminnasta ja voimme vahvistaa, että havaitsimme haitallisia koodeja omissa järjestelmissämme. Eristimme ja poistimme ne”, Microsoft kommentoi.

Yahoon lähde sanoo, että hakkerit eivät kuitenkaan iskeneet Microsoftia vastaan suoraan, vaan käyttivät Microsoftia iskussa hyväkseen. NSA onkin julkistanut varoituksen, että hakkerit ovat saattaneet hyödyntää tiettyjä Microsoft Azure -pilvipalvelun toimintoja kehottaakseen käyttäjiä lukitsemaan järjestelmänsä.

Microsoft kuitenkin kommentoi, että se ei ole löytänyt merkkejä siitä, että sen järjestelmiä oltaisiin käytetty osana hyökkäystä.