Verkon videopalveluiden ja sarjojen käytännöt vaihtelevat suuresti. Jotkin sarjat ilmestyvät palveluihin viikko kerrallaan, joidenkin kohdalla taas koko tuotantokausi pamahtaa julki samantien.

Lisäksi on erikoisempiakin käytäntöjä, kuten Amazonin harjoittama 1-2 koejaksoa, joiden saamien reaktion perusteella sarjan jatkosta päätetään.

Toisen ja kolmannen jakson välillä saattaa siis vierähtää kuukausikaupalla.

Aivan niin pitkiä aikoja Bulletsia vesi kielellä odottavan kuluttajan ei tarvitse odotella. Mikrobitin saamien tietojen mukaan 19.10 luvassa on kolme ensimmäistä jaksoa, viikkoa myöhemmin tarjolle tulee kaksi uutta, siitä viikon päästä taas kolme ja vielä viikon päästä viimeiset kolme.

Kokonaisuudessaan sarja on nautittavissa yhteen putkeen 9.11.

Päivitetty 16.10. klo 11.40: Kaikki jaksot tulevat katsottaviksi jo marraskuussa, ei vasta joulukuussa.