Staattisten kuvien lisäksi viestejään voi höystää myös animoiduilla versioilla ja nykyisin entistä enemmän myös lisätyn todellisuuden tekniikkaa hyödyntävillä keinoilla. Näistä Mikrobitille kertoivat lisää Disneyn ja Samsungin edustajat Samsungin kehittäjätapahtumassa San Franciscossa.

Kaikki lähtee aluksi hahmon valinnasta. Disneyn hahmogalleriassa on lukuisia kaikille meille tuttuja hiiriä, muita eläimiä ja ihmisiä, joten valittavaa riittää. Tällä hetkellä omilla ilmeillä animoitava hahmogalleria on vielä pieni, mutta Disney ja Samsung laajentavat jatkuvasti valikoimaa.

Hahmoista pitää ymmärtää paljon muutakin kuin se, miltä ne näyttävät. Hahmon vetovoima ja samaistuttavuus liittyvät monesti sen taustatarinaan ja toiminnan motiiveihin, myös nämä tulee ottaa huomioon. Yksi avaintekijöistä on hahmojen ilmeily. Esimerkiksi Mikki Hiiren hahmo ilmeilee käyttäen silmien ja suun lisäksi niin poskia kuin korviakin.

Yleensä hahmojen lopullisista ilmeistä päättävät ammattilaisanimaattorit, mutta emoji-hahmojen ilmeitä pääsee ohjaamaan kuka tahansa. Hahmojen malleja työstäessä on siis otettava huomioon roppakaupalla kaikenlaista. Hahmoa pitää esimerkiksi testata ennen julkaisua lukuisilla erilaisilla kasvoilla.

Hahmon valinnan jälkeen käytössä on yleensä jonkinlainen joko Disneyltä tai Pixarilta saatu malli. Tätä työstetään eteenpäin ar-käyttöä varten. Maya-mallinnusohjelmistolla luodaan hahmo, jonka pää koostuu noin 15 000 kolmiosta. Suurin osa näistä sijoittuu suun ja silmien alueille, jotta niiden liikkeitä saadaan kontrolloitua mahdollisimman tarkkaan.

Hahmolle luodaan Mayassa 75 perusilmettä ja 32 lisäilmettä. Näiden avulla pystytään kopioimaan tarvittavan tarkasti kaikki ihmiskasvojen muodostamat ilmeet. Kun ilmegalleria on valmis, luodaan hahmosta video, jossa se käy peräkkäin läpi kaikki ilmeensä. Yleensä tulos on tässä vaiheessa vielä hieman robottimainen, mutta video auttaa työstämään eri ilmeistä luonnollisempia. Jatkotyöstössäkin apua saadaan suosikkielokuvien takana olevilta tiimeiltä. Esimerkiksi Ihmeperheen tyttären Ilona Vaaran hahmoa luodessa Pixarilta kehoitettiin kiinnittämään huomiota hahmon kasvoja peittävään naamioon, joka liikkuu myös hieman ilmeiden mukana.

Joidenkin hahmojen kohdalla työtä ja osaamisen soveltamista vaaditaan enemmän kuin toisten. Ihmismäisten hahmojen silmät ja suut toimivat kuten ihmisillä. Ihmeperheen Hyytäjä -hahmo pitää päässään huppua ja silmät peittävää suojalasia. Sen ilmeistä saatiin inhimillisempiä, kun lasia venytettiin kasvojen liikkeiden mukana – mutta vain hieman.

Mayasta hahmot viedään nykyisin eteenpäin Samsungin AR Emoji Studio -ohjelmaan, jolla animaation voi pakata loppuun asti valmiiksi apk-paketiksi sovelluskaupassa hyödynnettäväksi. Mikäli syvällinen katsaus tekniikan syövereihin kiinnostaa, voi Sergei Litvinenkon esityksen aiheesta käydä katsomassa täältä.