Suoratoistopalvelu Quibin ensimmäisistä käyttäjistä vain alle 10 prosenttia jatkoi palvelusta maksamista ilmaisen kokeilujakson jälkeen. Mobiilianalytiikkayhtiö Sensor Towerin mukaan palvelu sai noin 910 000 käyttäjää ensimmäisten päivien aikana huhtikuussa. Käyttäjistä vain noin 72 000, eli vain noin 8 prosenttia, jatkoi palvelun käyttämistä kolmen kuukauden ilmaisjakson jälkeen, kertoo The Verge.

Disney Plussaan verrattuna Quibin käyttäjämäärä on huono enne palvelulle. Sensor Towerin mukaan Disneyn ensimmäisenä kolmena päivänä kirjautuneesta 9,5 miljoonasta käyttäjistä noin 11 prosenttia aloitti palvelusta maksamisen, ja Disney onkin saanut palvelulleen jo yli 50 miljoonaa maksavaa käyttäjää huhtikuusta lähtien.

Quibi ei ole vielä vahvistanut palvelusta maksavien tilaajien määrää. Yhtiö on kertonut sovelluksen keränneen yli 5,6 miljoonaa latausta huhtikuun jälkeen. Yhtiö ei ole myöskään kertonut kuinka moni ensimmäisten päivien jälkeen sovelluksen ladannut ryhtyi maksavaksi asiakkaaksi.

Sensor Tower arvioi, että sovellus on ladattu vain 4,5 miljoonaa kertaa. Tämä voi merkitä sitä, että muutkin Sensor Towerin arviot ovat väärässä, sillä arvio eroaa selvästi Quibin virallisesta luvusta. Quibin edustaja kertoi The Vergelle, että analytiikkayhtiön arvio on täysin pielessä, ja suuri osa kokeilujaksojen asiakkaista on alkanut maksaa palvelusta.