Netflix tarjoaa vuonna 2018 jo noin 700 alkuperäistä tv-sarjaa ja elokuvaa, kertoo Variety. Yhtiö aikoo jatkossakin lisätä oman sisällön määrää.

Talousjohtaja David Wells kertoi tiistaina mediatapahtumassa, että alkuperäinen sisältö toimii ja ajaa yhtiön kasvua.

Netflx lisäsi tilaajamääräänsä 8,3 miljoonalla katsojalla viimeisen vuosineljänneksen aikana. Sillä on nyt noin 117 miljoonaa maksavaa tilaajaa ympäri maailmaa.

Kokonaisuudessaan yhtiö aikoo käyttää alkuperäiseen sisältöön tänä vuonna noin 8 miljardia dollaria. Yhdysvaltain ulkopuolella on tuotettu tähän mennessä 80 tv-sarjaa tai elokuvaa, kuten saksalainen psykologinen trilleri Dark.

Muita tänä vuonna saapuvia uutuuksia ovat esimerkiksi Marvelin Jessica Jonesin, Grace and Frankien, Queer Eyen ja The Umbrella Academyn uudet kaudet. Palvelussa on jo katsottavissa lisäksi muun muassa Altered Carbon ja komediasarja Maniac.

Lähde: Tivi