Nintedo on kasvattanut uutuuskonsoli Switchin valmistustahtia. Nyt kun sitä on ollut saatavilla, se on myynyt erinomaisesti.

Venture Beat kertoo, että pelialaa seuraavan analytiikkayhtiö NPD Groupin julkaisemien myyntiraporttien mukaan Switch meni heinäkuussa paremmin kaupaksi kuin Microsoftin Xbox One tai Sonyn PlayStation 4.

Myyntiä vauhditti erityisesti uutuuspeli Splatoon 2 (lue arviomme täältä), vauhdikas joukkuetoimintapeli jossa vallataan alueita värikkään mustesodan avulla.

VB arvelee, että myyntipiikkiin vaikutti se, että Switchiä sai alkuvuodesta niin heikosti. Kun konsolia kerrankin sai, myynti lähti vauhdilla nousuun – ja kun kerran konsoli ostettiin, niin poimittiin samalla Splatoon 2 mukaan.

Switchin vaikutusta pelialan kokonaismyyntiin ei sovi vähätellä. NPD:n analyytikko Mat Piscatella sanookin, että viime vuoteen verrattuna laitteistomyynti on kasvanut 20 prosenttia, ja että nimenomaan Switchin menestys on pääsyynä kasvutahtiin. Ja kun jo ennakkoon loppuunmyyty SNES Classic -retrokonsoli saapuu joulumyyntiin, Nintendolla saatetaan hymyillä leveästi.

Piscatella kuitenkin arvelee, että PS4 on silti loppupeleissä vuoden menestyjä. Se on julkaissut vaikuttavan määrän hyviä pelejä tänä vuonna, ja koko vuotta kun katsellaan, PS4 on parhaiten myyvä konsoli. Tämä luonnollisesti povaa hyvää tulevaisuutta PlayStationin suvulle.