Nyt kuka tahansa pystyy virittelemään oman Switchinsä Android-aikaan XDA-Developersin ohjeilla. Kyseessä on vielä beetaversio, jonka asentaminen suoritetaan täysin omalla vastuulla.

Käyttöjärjestelmä perustuu LineageOS 15.1 -versioon, jonka pohjana on Android 8.1 Oreo. Tuoreimmat Android-herkut jäävät siis Switchiä käyttäessä saamatta. Toiminta tosin jättää muutenkin toivomisen varaa. Ongelmakohdista mainittakoon, että esimerkiksi akkukeston kerrotaan olevan vielä kovin heikko, laitteen kääntäminen ei vielä tunnistu, akun latausmittari ei toimi, langaton verkko lakkaa satunnaisesti toimimasta ja välillä kosketusnäyttöön ilmestyy haamukosketuksia.

Miksi kukaan sitten haluaisi tehdä Switchistään heikosti toimivan Android-tabletin? Yksi syy voisi olla Nvidia-järjestelmäpiirin mukanaan tuoma yhteensopivuus Nvidia Shieldille tarkoittujen pelien kanssa. Niitä pääsee nyt hakkaamaan myös Switchillä. Ja luonnollisesti olennaisena osana nörttikulttuuriin on kuulunut aina asioiden tekeminen vain niiden itsensä vuoksi – oli ratkaisuissa sitten varsinaisesti järkeä tai ei.

Kaikissa Switcheissä ratkaisu ei kuitenkaan toimi. Mikäli Hekate-bootloader pyörähtää omassa laitteessa käyntiin, saa siihen myös Androidin. Uudemmissa konsoleissa Hekate ei enää toimi, joten ne jäävät paitsi myös Android-asennuksista.