Japanilainen Nintendo tunnetaan ikonisista pelikonsoleistaan, mutta toimitusjohtaja Shuntaro Furukawan mukaan konsoleiden valmistus voitaisiin vaikka hylätä kokonaan.

Furukawa on kertonut Nikkein haastattelussa, että yritys on valmistautunut hylkäämään konsolit, mikäli markkinatilanne niin vaatisi. Asiasta uutisoi Techspot.

”Tällä hetkellä toimitamme Nintendo-kokemuksen Switch-konsolin välityksellä. Teknologia muuttuu, ja siksipä olemme joustavia sen suhteen, miten tuo kokemus jatkossa toteutetaan”, Furukawa sanoo.

Nintendo tuskin on hylkäämässä konsoleitaan aivan lähivuosina, sillä Switch-konsoleita on myyty jo yli 23 miljoonaa kappaletta ja vuoden 2019 aikana niitä ennakoidaan myytävän 17,3 miljoonaa lisää.

Furukawa korosti haastattelussa, että vaikka Nintendo on valmistanut pelikonsoleita yli 30 vuotta, yrityksen historia on paljon pidempi. Nintendo aloitti vuonna 1889 valmistamalla pelikortteja ja siirtyi videopelibisnekseen vasta 1970-luvulla.

Tällä hetkellä Nintendo suunnittelee uutta aluevaltausta mobiilipeleihin. Furukawa toivoo alasta Nintendolle yli 900 miljoonan dollarin bisnestä. Mobiilipelien suhteen Nintendo oli pitkään vastahakoinen, sillä se ryhtyi kehittämään niitä vasta vuonna 2015.

Vuonna 2011 Nintendon silloinen pääjohtaja Satoru Iwata latasi Venture Beatin haastattelussa, etteivät mobiilipelit ”ole minkään arvoisia”. Tuolloin hän arvioi, että mobiilipeleissä (ja sosiaalisen median peleissä) keskitytään määrään eikä laatuun.

”Ne eivät ole kuten pelikonsolit, niillä ei ole motivaatiota korkealaatuisten videopelien tekemiseen”.

Lähde: Tivi