Keskustakirjasto Oodin väki päätti kevään kunniaksi järjestää kepeän tempauksen, jossa katsojat pääsevät verkossa seuraamaan kirjastoon palautuvaa materiaalia. ”Kuuma palautushihna-live” on nähtävissä Oodin Facebookissa tänään maanantaina klo 10-18.

Idea palautushihna-livelle syntyi kulttisuosiota keränneistä kauppojen ostoshihnalähetyksistä. Aihetta oltiin vitsinä heitelty esille jo aiemmin, mutta nyt siihen päätettiin tarttua ja tempaus pistettiin lopulta hyvin nopeasti pystyyn. Tempauksella haluttiin tarjota kevyttä viihdettä erikoisten korona-aikojen keskelle, kuvailee Oodin pedagoginen informaatikko Riikka Leskinen.

Lähetyksellä on toinenkin puolensa. Ihmiset ovat uteliaita toisten lukemisista. Yleensä kirjastoissa palautuskärryt ja -hyllyt ovat niitä, joista kaikkein ahkerimmin napataan materiaalia lainaan.

”Tilastollinen tosiasia on, että ihmiset mieluiten lainaavat aineistoa, joka on juuri palautunut. Kirjan on pakko olla kiinnostava, jos sitä joku muukin lukee”, Leskinen kertoo.

Kun Oodi julkaisee listoja varatuimmista teoksista, iskevät ihmiset yleensä kiinni juuri niihin ja varausmäärät nousevat vielä entisestään.

Oodissa palautukset kuitenkin kulkevat automaattisesti hihnaa pitkin kellariin lajitteluun, eivätkä ihmiset pääse palautuneita kirjoja hypistelemään. Livelähetys tarjoaa mahdollisuuden nähdä palautuvaa materiaalia.

Oodin livelähetyksestä on tehty myös bingo, jossa voi bongata palautuvaa materiaalia. Bingokupongin voi käydä nappaamassa Keskustakirjasto Oodin Facebookista.

Leskisen mukaan nopeasti pystytetyn lähetyksen tuotanto on toteutettu hyvin kevyesti. Jos lähetys saa suosiota, se voidaan tulevaisuudessa uusia, mahdollisesti jopa selostettuna.