LG kertoo tiedotteessaan, että se sulkee mobiililaiteyksikkönsä. Yhtiön mukaan poistuminen äärimmäisen kilpaillulta matkapuhelinsektorilta mahdollistaa voimavarojen keskittämisen kasvaviin aloihin, kuten sähköautokomponentteihin, älykoteihin, robotiikkaan ja keinoälyyn.

Valmistaja kertoo jatkavansa tukea ja ohjelmistopäivityksiä nykyisille asiakkaille, mutta tuen pituus vaihtelee markkina-alueittain. Liiketoiminnan alasajo on tarkoitus toteuttaa heinäkuun loppuun mennessä, mutta varastojen tyhjennysmyynti saattaa jatkua pidemmälle.

Yhtiö kertoo aikovansa tulevaisuudessa hyödyntää mobiilialan osaamistaan ja kehittää mobiiliteknologiaan liittyviä ratkaisuja, kuten 6g-yhteyksiä, joita voidaan käyttää muilla liiketoiminnan osa-alueilla.

LG:n mobiililaitemyynnin loppumista on ounasteltu jo pidempään. Toiminta on pitkään ollut tappiollista, ja vuoden alussa yhtiö kertoi koronan rokottaneen menestysmahdollisuuksia vielä entisestään. Erinäisten lähteiden mukaan LG olisi yrittänyt löytää ostajaa sen puhelinliiketoiminnalle, mutta halukkaita ottajia ei ole tahtonut löytyä sen enempää LG:n puhelimille kuin niiden valmistuksellekaan.