Jo pitkään on huhuttu Googlen valmistelevan omaa Android TV -tikkuaan, jonka koodinimeksi on tiedetty Sabrina. Nyt odotetun uutuuden virallinen nimi on lipsahtanut julkisuuteen. Target-kauppaketjun sisäisistä järjestelmistä on löytynyt maininta Chromecast with Google TV -tuotteesta, Engadget uutisoi. Jo aiemmin on huhuttu Googlen aikeista nimetä Android TV uudelleen Google TV:ksi. Tuore löydös tuntuu vahvistavan huhun todeksi.

Mikäli vuodetut tiedot pitävät paikkansa, on piakkoin luvassa 50 dollarin tikku, jolla mistä tahansa hdmi-liitännällä varustellusta televisiosta saa tehtyä älytelevision. Aiemmin hinnaksi epäiltiin 60 dollaria, mutta tuoreimmat vuodot pudottavat hinnan viiteenkymppiin. Itse mokkulan lisäksi tuotepaketissa on myös kaukosäädin laitteen käyttämiseen.