Alkuperäiset AirPods-kuulokkeet julkaistiin yli kaksi vuotta sitten, ja huhuja uudesta versiosta on liikkunut jo kauan.

Bloomberg ennusti viime kesänä, että AirPodit saisivat uuden piirin ja kehittyneemmän "Hei Siri" -tuen vuoden 2018 loppuun mennessä. Näin ei käynyt, mutta uusi havainto iOS-beetaversiosta on lupauksia herättävä.

Bloomberg ennusti taannoin myös, että vuonna 2019 nähtäisiin kalliimpi versio normaaleista AirPodeista. Ennustettuja ominaisuuksia olivat muun muassa vastamelu, pidennetty langaton kantama sekä vedenpitävyys.

Lue myös: Jopa 37 tuntia lisää puheaikaa – hintava kotelo pitää uusimmat iPhonet hengissä pidempään

DigiTimes ennusti aiemmin tällä viikolla, että Apple julkaisisi kuluvan vuoden alkupuoliskolla uudet AirPodit, joissa olisi muun muassa terveyden monitorointiin tarkoitettuja toimintoja. Myös Bloomberg on uumoillut terveysominaisuuksien lisäämistä AirPodeihin.

The Verge ennakoi mahdollisen uusien ArPodien esittelyn ajoittuvan samaan ajankohtaan kuin iOS 12.2:n julkaisu. Uuden käyttöjärjestelmäversion julkaisuaikataulua on kuitenkin hankala ennustaa useiden beetavvaiheiden vuoksi. The Vergen mukaan iOS 12.2:n julkaisussa saattaa kulua muutama kuukausi tai jopa pidempäänkin.