Best Mobile Service in Finland 2019 -kilpailun voittajat palkittiin Digital Transport Day -tapahtumassa Finlandia-talossa Helsingissä. Kolme voittajatuotteista liittyi liikenteeseen.

Parhaan hyötypalvelun palkinnon sai koulun ja kodin välinen kommunikaatiokanava Wilma. Se kulkee mukana lähes miljoonan suomalaisen taskussa.

“18 vuotta sitten Wilman ottaessa ensimmäiset askeleensa olivat selainkäyttöiset (www) sovellukset uusi juttu ja siksi nimen haluttiin olevan W-alkuinen. Nyt viime vuosina mobiilikäyttö on kasvanut vahvasti, ja olemme huomioineet tämän muutoksen omassa kehitystyössämme. Uskomme, että mobiilikäyttö tulee entisestään lisääntymään”, kertoo Visma Enterprisen toimitusjohtaja Jukka Holm tiedotteessa.

Älykkään liikenteen ja kuljetuksen palveluista palkittiin Mobiiliajokortti, joka tuo ajokortin jokaisen autoilijan taskuun.

Kestävää kehitystä tukevista kiertotalouspalveluista palkittiin myös liikennesovellus. Whim yhdistää eri liikennemuodot julkisesta liikenteestä takseihin ja vuokra-autoihin kausitilauksiksi.

Teollisen internetin palveluiden sarjassa voiton vei raskaan liikenteen optimointiin tarkoitettu Telia Connected Vehicle.

Tekoälyn hyödyntämisestä palkittiin Ouran älysormus. Se toimii terveyden ja palautumisen seurannassa yhdessä mobiilisovelluksen kanssa. Tekoälypohjaiset analyysit kertovat käyttäjälle tarkempia tietoja hänen voinnistaan.

Parhaan ajanvietepalvelun pystin pokkasi liikunnallinen peli Moomin Move. Se toimii Pokemon Gon ja ingressin tapaan lokaatiopohjaisena kannustimena lähteä pihalle liikkumaan.