Äärioikeistokonservatiivien suosima Parler-sovellus on ollut kovassa vastatuulessa viimeisen viikon aikana. Tammikuun 6. päivä tapahtuneen Yhdysvaltain kongressitalon hyökkäyksen jälkeen selvisi, että alustaa oli käytetty iskun suunnitteluun.

Myöhemmin Google ja Apple poistivat Parlerin omista sovelluskaupoistaan. Lopulta myös Amazon Web Services -pilvipalvelu pudotti Parlerin pois tukensa piiristä, muuttaen sovelluksen käytännössä hyödyttömäksi.

Nyt nimimerkillä ”Patr10tic” esiintyvä ohjelmoija on luonut Parlerin kautta kerättyjen gps-tietojen sekä sovelluksessa jaettujen videoiden avulla kartan, josta käy ilmi, miten kuolonuhreja vaatinut hyökkäys Capitol Hillillä eteni, The Verge uutisoi.

Kartan luominen on ollut mahdollista siksi, että Parlerin koko data-arkisto oli ennätetty taltioida ennen AWS-tuen päättymistä. Hakkeri ”donk_enby” on kertonut, että hänen keräämänsä data oli kenen tahansa saatavilla, hän vain älysi koota 56,7 teratavun verran kuvia ja videoita palvelusta ennen sen kaatumista, Vice kirjoittaa.

Donk_enby sekä ryhmä muita hakkereita onnistui säilömään lähes jokaisen julkaisun, kuvan ja videon Parlerista. Palvelusta kaapattiin yhteensä 412 miljoonaa tiedostoa. Niiden joukossa oli 150 miljoonaa kuvaa ja miljoona videota, jotka oli höystetty päivällä, kellonajalla sekä gps-tiedoilla.

Näillä tiedoilla Patr10ticin luoman kartan kautta on mahdollista nähdä ne paikat, joista Parler-käyttäjät ottivat videoita palveluun. Myös kyseiset videot on ladattu käyttäjien katsottavaksi.

Kuitenkin osa kongressitalon sisällä kuvatuista videoista on jo poistettu YouTubesta, jonne Patr10tic on sisällön ladannut. Voit tutustua kartaan täältä.

Sijaintidatasta ja kartasta lienee hyötyä lainvalvojille, jotka voivat sen kautta tarkastella mellakan tapahtumia.