Facebook ilmoitti viime kesäkuussa kehittävänsä omaa virtuaalivaluutta libraa, jonka kehittämiseen yhtiö kertoi osallistuvan myös muun muassa Visa, Mastercard, PayPal, Uber, eBay ja Spotify. Sittemmin matkalle on osunut kompastuskiviä.

Aiemmin kerrottiin, että Visa ja Mastercard ovat pohtimassa lähtöä hankkeesta. Nyt BBC uutisoi PayPalin ilmoittaneen, että se jättäytyy Libra-hankkeesta.

PayPal kertoi asiasta perjantaina. Yhtiö ei tiedottanut kuitenkaan tarkemmin syitä vetäytymisen taustalla. PayPal kertoi tukevansa jatkossakin libran pyrkimyksiä, mutta jatkossa yhtiö keskittyy omaan liiketoimintaansa.

Facebookin on tarkoitus mahdollistaa maksaminen libralla esimerkiksi yhtiön omistaman Whatsappin kautta jo ensi vuonna. Huolta on herättänyt se, miten käyttäjien rahat sekä tiedot pystytään suojaamaan.

Libra onkin saanut osakseen kritiikkiä. Ranskan ja Saksan viranomaiset ovat puhuneet sen puolesta, että kyseisen virtuaalivaluutan käyttäminen tulisi kieltää Euroopassa ennen lisäselvityksen toimittamista.

Myös Applen toimitusjohtaja Tim Cook on ilmaissut huolensa asiasta. Cook kertoi viime viikolla, että valuuttojen tulisi pysyä valtioiden käsissä.

”Ajatus siitä, että yksityiset ryhmät luovat kilpailevia valuuttoja, ei ole hyvä. Yksityisen yhtiön ei tulisi kasvattaa valtaansa tällä tavalla”, Cook kertoi.

Libra Association kommentoi PayPalin ilmoitusta. Sen mukaan sitoutuminen kehittämiseen on yhdistykselle tärkeämpää kuin mikään muu. Yhdistyksen mukaan se selvittää sitoutumisongelmia.