Nintendon Switch-konsoli lähti nopeasti omille poluilleen, sillä sen tuore Arms on hyvin erikoinen ja omalaatuinen peli. Kolmannesta persoonasta kuvattu kamppailupeli näyttää kuvien perusteella Wii Boxingin tapaiselta pikkupurtavalta, mutta pinnan alta paljastuu vakavasti otettava tappelupeli joka tekee paljon oikein, mutta kompastuu erityisesti sisällön puutteeseen.

Armsin pääosassa on kymmenen sarjakuvamaista, värikästä hahmoa. Jokaisella taistelijalla on vieterimäiset kädet, joiden avulla iskut lentävät pitkien etäisyyksien päähän. Kontrollit ovat yksinkertaiset: hahmo voi lyödä, yrittää tarttua viholliseen sekä torjua. Tämän lisäksi voi liikkua ja väistellä hypyin ja syöksähdyksin.

Pinnan alta löytyy kuitenkin enemmän syvyyttä, ja jokaisella hahmoilla on omat erikoisuutensa. Yksi osaa triplahyppiä, toinen voi loikan jälkeen levitoida hetken ilmassa. Kaikki taas voivat väistö- tai hyppynappia pohjassa pitämällä ladata iskuihinsa elementaalienergiaa kulloinkin käytössä olevista hanskoistaan, tai latauspalkin täyttyessä päästää erikoisvoimansa valloilleen. Erikoistemppuja tarvitsee aika nopeasti pelissä pärjätäkseen, mutta niiden opettelu jää pelaajan vastuulle, sillä Arms ei pahemmin ohjaa tai opasta.

Pelata voi joko liikeohjauksella tai perinteisemmällä peliohjain-tyylillä. Valitettavasti vaihtoehdot eivät ole tasaväkisiä. Yksi keskeisistä kikoista on lennon aikana antaa lyönteihin kierrettä, jolloin voi osua väistelevään viholliseen tai vaikka koukata edessä olevan tiimikaverin ohi. Liikeohjauksen avulla kumpaakin kättä voi kaartaa erikseen omaan suuntaansa, sillä kumpikin Switchin pienistä Joy-Coneista ohjaa omaa kättään.

Pad-ohjaimella taas analogitikun heiluttelu kaartaa molempia käsiä samaan suuntaan. Pad-ohjauksessa on muitakin outouksia, sillä esimerkiksi blokkaus tapahtuu vasenta tikkua pohjaan painamalla. Olisi oikein kiva, jos kontrollit voisi määritellä mieleisikseen, mutta moista vaihtoehtoa ei pelistä löydy.

Toisaalta liikeohjauskaan ei ole täydellistä. Vaikka onkin hauska antaa vastustajilleen koukkua ihan konkreettisesti, ei Joy-Coneilla hutkimalla päästä tarpeeksi hyvään tarkkuuteen. Niinpä kun peli etenee ja vastustajat kovenevat, on parempi vaihtaa perinteisemmän ohjaimen puolelle.

Armsin yksinpelikampanja tarjoaa kymmenen peräkkäistä matsia, joiden kautta voi edetä aina mestariksi asti. Kampanjaa voi pelata seitsemällä eri vaikeustasolla, joista ensimmäinen on aloittelijallekin helppo. Tästä eteenpäin pelaajalta kuitenkin vaaditaan koko ajan enemmän, ja hahmonsa jipot on parasta opetella pärjätäkseen.

Jos jotain, niin juurikin tältä peliosuudelta olisi kaivannut edes kevyttä tarinallisuutta. Matsista hypitään suoraan toiseen mitäänsanomattomin selostuksien siivittämänä, eikä edes mestarin kruunaus tarjoile sen enempää eeppisyyttä kuin lyhyen poseraausanimaation.

Party Match sen sijaan on ehkä pelin viihdyttävin taistelumuoto. Samassa online-huoneessa olevat pelaajat näkyvät reaaliajassa muille matseja odotteleville. Toiset ovat juuri ottelemassa, kun toiset odottelevat vuoroaan. Kun oma hahmo leijuu taisteluympyrään, pääsee mittelyyn mukaan, mutta pelitilaa ei voi itse valita. Tämä tuo mukanaan tietynlaista jännitystä, mutta myös harmittaa.

Itseä olisi esimerkiksi kiinnostanut kokeilla enemmänkin pomomatseja, joissa pelaajat yrittävät yhteisvoimin kukistaa voimakkaampaa vihollista. Sen sijaan muita tuntemattomia pelaajia vastaan joutuminen lähinnä ärsytti, sillä kilpailemassa oli yleensä sen verran kokeneempia kavereita, ettei pärjäämiseen ollut oikein mitään mahdollisuuksia. Parempi matchmaker voisi auttaa tässä ongelmassa paljonkin.

Ranked-moodissa sen sijaan voi yrittää kiivetä pelaajien parhaimmistoon. Asiaa ei tähän pelitilaan kuitenkaan ole ennen kuin on osoittanut pärjäävänsä, sillä nämä matsit aukeavat vasta voitettuaan tarpeeksi vaikean Grand Prix -ottelusarjan.

Toki mukana on myös mahdollisuuksia otella niin kavereiden kuin bottien kanssa. Erilaisia pelitiloja on tällöin kuitenkin rajoitetusti. Perustaisteluiden lisäksi voi pelailla esimerkiksi lentopalloa, jossa yritetään lyödä räjähtävä pallo vastustajan puolelle, sekä koripalloa, jossa pallon sijaan tehdään koreja kanssakisaajalla.

Oikeastaan ainoa Armsin konkreettinen progressio on erilaisten käsien avaaminen taistelijoille. Aluksi jokaisella on käytössä kolme erilaista kättä, kukin omalla tyylillään. Yksi käsimalli lentää hitaasti mutta osuu kovaa, toinen hajoaa lentoon lähdettyään kolmeksi pienemmäksi kädeksi ja kolmas lentää kaaressa kuin bumerangi. Jos haluaa yhdelle hahmolle lisää vaihtoehtoja, ne pitää tienata kovalla työllä.

Jokaisesta voitetusta tai tasapeliin päättyneestä pelistä pokkaa tililleen muutaman kolikon, joilla voi sitten pelata erityistä minipeliä. Hyvin minipelissä pärjäämällä avataan satunnaisia käsiä satunnaisille hahmoille. Kun kolikoita kertyy hyvin hitaasti ja käsien avaaminen on puhdasta sattumaa, tuntuu koko touhu vähän turhauttavalta.

Armsissa ei ehkä ole vakavimpien taistelupelien taktisuutta ja syvyyttä, mutta tasokäyrä on selkeästi jyrkempi kuin perus-bilepeleissä. Itse tappelut ovat täynnä toimintaa ja oikein hauskoja, varsinkin saman tasoista kaveria vastaan pelattuna.

Valitettavasti oikeastaan kaikki muu olisi kaivannut lisätyötä. Pelitiloja olisi pitänyt vielä hioa, peli olisi tarvinnut paremman yksinpelin ja progressiosta olisi voinut tehdä mielekkäämpää. Osan ongelmista voi toki vielä korjata päivitysten ja lisäsisällön myötä.

Toivottavasti Arms löytää yleisönsä ja saa laastaria, sillä potentiaalia siinä kyllä on.

– Kati Alha

Plussat:

  • Hupaisa idea
  • Toiminnantäyteistä mätkintää
  • Mukavasti syvyyttä

Miinukset:

  • Sisältöä saisi olla enemmän
  • Ei kunnon etenemismahdollisuuksia
  • Kontrolleissa parantamisen varaa