Ilmeisesti lautapelinä alkanut Gears Tactics esittelee päähahmonsa Gaben tavalla, joka voi vain tarkoittaa tämän olevan jollain tavalla kytköksissä pääpelisarjaan tai sen hahmoihin. Varsin valju päähenkilö edustaa perinteistä jäyhää antisankaria, joka vastentahtoisesti lähtee suorittamaan tehtävää, jonka yksin hän voi hoitaa maaliin asti.

Tähtäimissä on tällä kertaa Ukkon, yksi locust-pahisten pääjehuista. Hän on yleisen pahennuksen lisäksi vastuussa erinäisistä biologisista projekteista, joille pitää kuulemma pistää stoppi.

Matkan varrella mukaan tarttuu sekä niin sanottuja sankarihahmoja että tavanomaisempaa tykinruokaa, joille ei anneta vuorosanoja tai armoa, mikäli kuolo korjaa. Sankarin kippaaminen sen sijaan päättää tehtävän välittömästi ja on jatkettava taistoa edellisestä tallennuspisteestä.

Mennään ja vain välillä meinataan

Taktiikkaräiskintöjen tämänhetkiseen kunkkuun eli XCOMiin verrattuna Gears Tactics on suoraviivaisempi, äänekkäämpi ja verisempi. Tehtävät etenevät etukäteen sovittua järjestystä kohti pomotaisteluita ja lopullista päämäärää, eikä niiden välissä käytetä ylimääräistä aikaa karttaresurssien kanssa puljaamiseen tai pesänrakenteluun.

Omia yksiköitä voi sen sijaan muokata melkoisen vapaasti sekä uusien kykyjen avaamisen, varustelun että ulkoasun puolesta. Sankarihahmojen klyyvareihin tosin ei saa koskea, mutta nimettömän apurit voi pistää arpia myötä haluamaansa muottiin.

Taisteluiden edetessä pelaajalle siunaantuu niin uusia varusteita, kokemuspisteitä kuin kosmeettisiakin optioita. Näiden avulla ensimmäisten tehtävien märkäkorvista muotoutuu saappaista kypärään asti viimeisteltyjä locustintappokoneita.

Pelin viidellä hahmoluokalla on oma arkkityyppinsä kuten Support, Heavy tai Sniper sekä neljä eri erikoistumissuuntaa. Arkkityyppi määrittelee hahmon aseen ja päätaidot, mutta erikoistumalla voi saman ukon viedä esimerkiksi hyökkäävämpään tai suojaavampaan suuntaan. Kehitysvaihtoehtoja on mukavasti, muttei liian paljoakaan, ettei tehtävien välinen aika venähdä liian pitkäksi.

Kun hahmot on pistetty kuosiin, valitaan yhdestä tai korkeintaan muutamasta tehtävästi jokin suoritettavaksi. Mukaan saa maksimissaan neljä Gearsia, mutta jotkin tehtävät pitää läpäistä vähemmälläkin. Päätavoitteen suorittamisen lisäksi kartalta voi pyrkiä etsimään arkkuihin sullottuja lisävarusteita tai hoitamaan homma pakettiin vaikkapa alle 15 vuorossa lisäpalkinnon saadakseen.

Taktisia suolenpätkiä

Tehtävät sisältävät pääsääntöisesti toimintaa ja hyvin vähän hiljaisia hetkiä. Locust höökii päälle nopeasti ja aggressiivisesti aina ylivoiman turvin, mutta kykyjä fiksusti käyttämällä ja sijoittamalla isotkin poppoot jauhautuvat tulimyrskyssä matalaksi.

Suurelta osin perinteisiä latuja tallaava peli tekee myös pientä innovointia, mikä korostaa etenkin sen emäpelin ominaisuuksia. Liikkumiseen, ampumiseen ja kykyihin käytettäviä toimintapisteitä on jokaisella vakiona kolme, ja niitä voi sekoitella vapaasti. Toiminta on täten nopeampaa ja joustavampaa kuin monissa kahden toimintapisteen peleissä.

Alueita vahtivat Overwatch-komennot pyöräytetään läpi yhtä aikaa, jonka seurauksena kapeikosta esiin tunkevat viholliset saattavat kohdata äkillisen kuoleman neljän konetykin laulaessa yhtä aikaa. Ruumiinjäseniä ja verta ei tässä tapauksessa säästellä.

Toinen erikoinen ominaisuus liittyy henkitoreissaan viruvien pahisten viimeistelyyn. Se antaa kaikille muille hahmoille yhden ylimääräisen toimintapisteen. Kun ketjuttaa usean lopetusliikkeen, saa lähes kokonaisen uuden vuoron. Optimoimalla oman vuoronsa voi siis epätoivoisenkin tilanteen kääntää yllättävän helposti voitoksi. Varsin mukavaa aivonystyröiden hieroskelua möhkälemäisten machohahmojen pelissä, siis.

Teknisellä puolella Gears Tactics ei petä. Kentät lataavat vikkelästi ja näyttävät oikein mukavilta. Ase-efekteissä on kunnolla tunnetta mukana niin visuaalisessa kuin audiopuolessakin. Esimerkiksi yhteislaukaukset eivät taatusti jätä ketään kylmäksi onnistuessaan.

Välinäytökset vedetään pelin omalla moottorilla reaaliaikaisena, eli omat muokkaukset kirkkaan pinkkeine panssareineen näkyvät myös silloin. Hahmot ovat myös erittäin yksityiskohtaisesti mallinnettu, jos sellaista ehtii jossain vaiheessa ihailemaan.

Suurimman teknisen miinuksen peli nappaa käyttöliittymästä, joka on selvästi tehty tulevan Xbox One -version ehdoilla. Testattu pc-versio olisi kyennyt huimasti sukkelampaan käytettävyyteen hahmojen säädön osalta, vaikkei mikään katastrofi olekaan.

Gears Tactics osoitti ennakkoluulot vääräksi. Sen onnistuu yhtä aikaa säilyttämään emopelisarjansa fiiliksen ja tuomaan harkitsevampaa otetta tuttuihin taisteluihin. Se on näyttävä, suoraviivainen eikä pistä hallinnoimaan lentotukialuksia tai maanalaisia linnakkeita aikana, jolloin haluaisi vain lasauttaa kuulia vihollisten kaaliin taatusti ohi menevällä 72% osumatodennäköisyydellä.

Erinomaista settiä.