Uuden, parannellun version sisältö on identtinen tšekkiläisen 2K Czech -pelistudion tekemään alkuperäiseen Mafia II -peliin verrattuna. Tämän vuoksi osa sen isoimmista heikkouksista periytyy myös sieltä. Toisaalta pelin ehdottomasti isoin vahvuus eli sen tarina on myös alkuperäisen peruja.

Mafia II sijoittuu fiktiiviseen Empire Bayn kaupunkiin. Pelin tarina seuraa sisilialaisen maahanmuuttajan Vito Scalettan nousua paikallisessa mafiaorganisaatiossa aina toisesta maailmansodasta swingaavalle 50-luvulle saakka. Alkujaan köyhistä oloista lähtöisin oleva Vito sotkeutuu lapsuudenystävänsä Joe Barbaron kanssa paikallisen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan näiden autettua Vitoa pääsemään pois armeijan leivistä.

Pelin tarina on selvästi ottanut vaikutteita klassikkoelokuvista kuten Kummisetä ja Mafiaveljet. Vaikka sitä ei voi originaalisuudesta syyttää, niin se onnistuu silti hyvin tempaamaan mukaansa ja pysymään kiinnostavana koko pelin noin 10 tunnin keston ajan.

Vaikka pelin hahmot eivät ole aina erityisen hyviä tai välttämättä edes kovin pidettäviä, niin ne ovat todella hyvin ääninäyteltyjä ja saavat välittämään ystävyydestä ja uskollisuudesta kertovista teemoista.

Vaikka tarina onkin kestänyt aikaa varsin hyvin, niin samaa ei ikävä kyllä voi sanoa Mafia II:n tehtäväsuunnittelusta. Lähes valtaosan pelistä tehtävät ovat vain paikasta toiseen ajamista sekä tarinaa eteenpäin kuljettavan keskustelun kuuntelua joko ajaessa tai sitten määränpäässä. Välillä pelaaja pääsee ehkä hakkaamaan tai ampumaan vähän vihollisia, mutta peliajasta valtaosa tulee kulumaan ratin takana istuessa.

Eikä varsinaisessa ajamisessa ole mitään vikaa. Se on ihan sujuvaa ja etenkin uudessa versiossa Empire Bayn kaupunki on erittäin kivasti mallinnettu. Suhaaminen alkaa kuitenkin toistamaan itseään hyvin nopeasti.

Pidemmän päälle käy turhauttavaksi myös pelin tapa vaatia pelaajaa palaamaan kotiin nukkumaan päättääkseen käynnissä oleva luku. Pelintekijöiden ajatuksena on ilmeisesti ollut halu antaa pelaajalle mahdollisuus tutkia vapaasti Empire Bayn kaupunkia ja tehdä mitä haluaa ennen eteenpäin siirtymistä, vähän niin kuin muissakin hiekkalaatikkopeleissä, kuten GTA tai Yakuza.

Niihin verrattuna Mafia II:n fokus on kuitenkin selkeästi enemmän varsinaisessa tarinassa, eikä sen ulkopuolelle ole keksitty sivutehtäviä tai juuri mitään muutakaan ajanvietettä. Pelaaja voi metsästää kaupunkiin piilotettuja etsintäkuulutusilmoituksia tai varastaa autoja myytäväksi toiselle kahdesta diileristä, näistä kumpikaan toiminta ei erityisesti ole inspiroitunutta tai sellaista mitä jaksaisi kovin pitkään tehdä.

Tämä tuntuu hienon kaupunkiympäristön ja hyvin toteutetun aikakausikuvauksen hukkaukselta, sillä 40–50-lukujen vaihteeseen sijoittuvia vastaavia pelejä ei juurikaan ole. Pieniä anakronismejakin on, kuten radiossa ennen oikeaa julkaisuaan soivia kappaleet, mutta niistä huolimatta peli tavoittaa välillä vähän rajullakin tavalla aikakauden hengen. Tämä näkyy läpi pelin sekä ympäristön että vaatteiden suunnittelussa, mutta myös kielenkäytössä, joka vilisee epämiellyttäviä mutta ikävän realistisia haukkumanimiä muita vähemmistöjä kohtaan.

Kaikki edellä mainittu on peruja alkuperäisestä Mafia II -pelistä, mutta mitä uusi Definitive Edition tuo pöytään? Itse pelasin pelin Xbox One -versiota ja vertasin sitä myös alkuperäiseen Xbox 360 -versioon.

Huomattavat erot löytyvät tietenkin pelin visuaalisessa ulkoasussa, joka on uutta versiota varten tehty uudestaan tarkemmilla tekstuureilla, uusitulla valaistuksella sekä korkeammalla resoluutiolla. Myös ruudunpäivitys tuntuu pyörivän paremmin kuin alkuperäisessä.

Ikävä kyllä uuden version tekninen toteutus ei ole valtaosin erityisen vakuuttavaa jälkeä. Vaikka uudet hahmomallit ovat kyllä alkuperäisiä tarkemmilla ja yksityiskohtaisemmilla tekstuureilla tehtyjä, niiden animaatiot ja suun liikkeet ovat todella rujoa katsottavaa. Välillä tuntuu, että alkuperäisen version huomattavasti pehmeämmällä kuvalla varustettu peli on mukavampaa katsottavaa kuin uudet terävät pökkelömallit.

Lisäksi peli kärsii ihan puhtaasti visuaalisista bugeista, joihin kuuluu pienet hassut ongelmat. Eräässä asussa Viton hatun läpi pilkottava pää on vain lystikästä, mutta koko ruudun peittävät graafiset häiriöt autolla ajaessa ovat jo vähän vakavampaa sorttia. Peli kärsii myös aika ajoin todella huomattavasta esineiden tyhjästä ilmaantumisesta autolla liikkuessa, eikä tämä edes aina ole kytköksissä nopeaan liikkumiseen. Peli ei sentään kertaakaan kaatunut.

Definitiivinen versio sentään täyttää nimensä siinä, että se pitää sisällään kaikki peliin alun perin maksullisena ilmestyneet lisäosat. Näistä ehdottomasti mielenkiintoisin on Joe’s Adventures, jossa pelaaja pääsee ohjastamaan Viton ystävää Joe Barbaroa sillä aikaa, kun Vito on pelin päätarinassa muualla. Lisäosa laajentaa mukavasti Joen hahmoa ja tuo peliin usean tunnin edestä merkittävää pelattavaa.

Kaksi muuta lisäosaa, The Betrayal of Jimmy ja Jimmy’s Vendetta, keskittyvät kokonaan uuteen päähahmoon eivätkä ole sen vuoksi lähellekään niin kiinnostavia. Jimmyn seikkailut tuovat peliin myös uuden pisteiden metsästämiseen keskittyvän pelimekaniikan, joka viihdyttää hetken aikaa mutta pidemmän päälle ei ole erityisen mielenkiintoinen.

Täysin onnistuneena tuotoksena uutta Mafia II: Definitive Edition -versiota on vaikea pitää. Pelissä on yhä hyviä puolia, mutta kokonaisuutena pelin hieman kankea toteutus ja etenkin sen tekniset puutteet tekevät siitä mahdottoman suositella ilman isoja varauksia.

Jos aiemmin ei ole Mafia II:ta pelannut, tai jos on mafiaa käsittelevän viihteen isoimpia ystäviä, niin pelille kannattaa antaa mahdollisuus ihan jo tarinan ja ympäristöjen vuoksi. Muiden suosittelisin odottamaan vähintään lupauksia teknisten ongelmien korjaamisesta.