Kuuden vuoden tauon jälkeen Marvelin sarjakuvasankarit ja Capcomin pelihahmot kohtaavat jälleen taistelun tuoksinassa, mutta hyvästä pelimekaniikasta huolimatta Marvel vs. Capcom: Infinite lässähtää muutoin kaikin puolin keskinkertaiseen toteutukseen.

Syynä tämänkertaiselle kohtaamiselle ovat Kostajien arkkivihollinen Ultron sekä Megaman X -pelin pahis Sigma, jotka lyövät ilkeät hynttyynsä yhteen. Ikuisuuskivien avulla Ultron ja Sigma yhdistävät itsensä Ultron Sigmaksi, mutta liittävät myös molempien hahmojen universumit toisiinsa.

Tästä syntynyt yhdistelmäjatkumo onkin yksi pelin hauskimmista ideoista, ja siitä syntyneet sekoitukset ilahduttavat varsinkin molempien yhtiöiden faneja. Esimerkiksi A.I.M.brella on yksinkertaisuudessaan nerokas yhdistelmä molempien maailmojen pahoja tiedeyrityksiä.

Nämä sekoitukset eivät ole isossa roolissa pelin tarinatilan ulkopuolella, mutta niitä voi poimia esimerkiksi pelin ympäristöistä.

Ensimmäistä kertaa Marvel vs. Capcom -pelisarjan historiassa käydään tarina läpi sille varta vasten omistetusta tarinatilassa. Ikävä kyllä kyseinen tila jättää todella paljon toivomisen varaa. Itse tarinan käsikirjoitus on varsin kelvollista fanifiktiota, jossa molempien maailmojen hahmot tekevät yhteistyötä ja etsivät muita ikuisuuskuvia päihittääkseen Ultron Sigman.

Ongelmana on tarinaa eteenpäin kuljettavat, todella ankean näköiset välianimaatiot. Hahmot näyttävät pääosin harvinaisen muovisilta, ja jotkut hahmomalleista ovat muutenkin yksinkertaisesti epämiellyttävän näköisiä.

Myös välianimaatioiden ympäristöt ovat autioita ja niiden valaistus on täysin tasaista sekä elotonta. Lopputulos näyttää pahasti keskeneräiseltä. Capcom on tainnut itsekin tiedostaa tarinatilan tuotannon kehnouden, sillä ainakin pelin PS4- versiossa tarinatilassa ei voi lainkaan tallentaa pelikuvaa.

Ulkoasun ankeus jatkuu myös muussa toteutuksessa. Toisin kuin pelisarjan aikaisemmissa osissa, tällä kertaa sarjakuvamainen ulkoasu on korvattu aivan perinteisillä 3D-mallinnetuilla hahmoilla, eikä muutos ole ollut parempaan.

Vaikka hahmomallit näyttävätkin ihan hyvältä pelatessa, ovat ne silti muovisempia ja osittain huonommin animoitujakin kuin aiemmin. Tämä ylimalkainen toteutus koskee myös pelin valikkoja, jotka ovat käsittämättömän amatöörimaisen näköisiä. Ulkoasumuutoksen myötä pelisarja on myös menettänyt osan omaleimaisesta persoonallisuudestaan.

Tämä lähes välinpitämättömältä tuntuva ulkoasun toteutus on todella sääli, varsinkin kun itse taistelupelimekaniikka on hyvin toteutettu. Sekin on kokenut paljon muutoksia aikaisempaan.

Peli käyttää yhä kuutta nappia, mutta näistä vain neljä on enää perushyökkäyksiä. Pelaajalla on nyt käytössään heikot ja raskaat lyönnit ja potkut, jotka ketjuuntuvat tuttuun tapaan heikosta raskaaseen. Näiden lisäksi käytössä on yksi nappi hahmon vaihtamiseen sekä toinen Ikuisuuskiven ominaisuuden käyttöön.

Ikuisuuskivet ovatkin uusi lisäys pelisarjaan, jotka avaavat kokonaan uusia taktisia mahdollisuuksia. Hahmojen valinnan yhteydessä pelaaja valitsee yhden kuudesta Ikuisuuskivestä, joista jokaisella on oma perusominaisuutensa. Sillä voi avata esimerkiksi vastustajan seinään lyövän hyökkäyksen tai varastaa vastustajalta osumapisteitä itselle.

Näiden lisäksi Ikuisuuskivillä on oma mittarinsa, jonka täytyttyä pelaaja käynnistää Infinity Storm -tilan. Myös sen vaikutus vaihtuu Ikuisuuskiven mukaan ja efekti voi olla esimerkiksi oman partnerin henkiinherättäminen tai supermittarin jatkuva automaattinen täyttyminen.

Yksi pelin isoimmista muutoksista edeltäjiinsä on se, että pelaaja valitsee enää vain kaksi pelihahmoa aikaisemman kolmen sijaan. Vaikka joillekin tämä voi olla pyhäinhäväistykseen verrattavissa oleva muutos, niin itselleni kyseessä on toimiva virtaviivaistus, joka toimii hyvin yhteen uuden Ikuisuuskivi-mekaniikan kanssa.

Toimivuutta lisää myös, se että Marvel vs. Capcom: Infinitessä pelaaja voi koska tahansa kutsua vaihtaa toisen pelihahmonsa kentälle. Tämä antaa pelaajalle todella vapaat kädet kehitellä uusia jännittäviä komboja.

Peli pyrkii olemaan myös hieman aloittelijaystävällisempi esittelemällä automaattiset iskuyhdistelmät sekä yksinkertaisesti tehtävän superliikkeen. Helpoin kombo onnistuu ihan vain rämpyttämällä heikkoa lyöntiä, jolloin pelihahmot tekevät lyhyehkön ja näyttävän liikesarjan, ja superliike irtoaa painamalla molempia raskaita hyökkäyksiä samaan aikaan.

Koska nämä aloittelijaystävälliset lisäykset eivät millään tasolla riko pelitasapainoa, ne ovat aivan toimivia lisäyksiä jotka madaltavat usein taistelupeleille korkeaa aloituskynnystä ja ehkä tekevät pelistä hieman houkuttelevamman.

Muutoksista sekä lisäyksistä huolimatta varsinainen taistelu pyörii tutulla ja turvallisella pohjalla. Pelaaja valitsee kaksi hahmoa 30 erilaisen valikoimasta ja taistelua käydään niin kauan, kunnes kentällä on enää jäljellä vain toisen pelaajan sankareita.

Pelissä ei ole eriä vaan jokaisella hahmolla on oma osumapistemittari, joka palautuu hieman silloin, kun tämä ei ole kentällä riehumassa. Pelaaminen on yhä vauhdikasta ja hektistä taistelua jossa näyttävät pitkät kombot ovat sääntö eivätkä poikkeus.

Ikävä kyllä pelin yksi tärkeimmistä tekijöistä eli hahmovalikoima on todella tylsä. Sen lisäksi, että kavalkadi on pienempi kuin kahdessa edeltäjässään, se koostuu pääosin tutuista ja turvallisista valinnoista. Mukana on viisi uutta hahmoa mutta näistäkin vain muutama on mielenkiintoisia kuten Jedah ja Gamorra.

Täydestä inspiraation puutteesta kertoo myös pelin täysin aneeminen naishahmojen määrä, joka on tällä hetkellä neljä: Captain Marvel, Gamorra, Chun-Li ja Morrigan.

Maksullisena lisäsisältönä on tulossa kyllä ainakin kaksi lisää: Black Widow ja Monster Hunter. Edes toinen näistä olisi saanut olla jo nyt pelissä eikä ole kovinkaan vaikea keksiä monia mielenkiintoisia naishahmoja jotka olisivat myös voineet olla pelissä. Missä ovat esimerkiksi Squirrel Girl, Ms. Marvel, Tron Bonne tai Claire Redfield?

Hahmovalikoimasta puuttuvat myös kokonaan Marvelin mutanttisankarit, eli pelisarjan kestosuosikit kuten Storm ja Wolverine puuttuvat kokonaan. Syy tähän voi tosin olla pelitekijöiden vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella, kuten esimerkiksi Marvelin oikeustaisto Foxin kanssa hahmojen oikeuksista.

Tarinatilan lisäksi hahmoja pääsee käyttämään perinteisessä Arcade-tilassa mutta harmillisesti tällä kertaa tilassa ei hahmoilla ole omia uniikkeja alku- ja lopputarinoita.

Pelistä löytyy myös tuttu tehtävätila jossa pelaaja voi tutustua pelin perusmekaniikkaan sekä harjoitella hieman jokaisen hahmon liikevalikoimaa sekä muutamia komboja.

Miksikään kattavaksi opetustilaksi tehtävät eivät kuitenkaan sovellu, sillä se jättää paljon erikoisliikkeitä käymättä, eikä kaikkia pelimekaniikan hienouksia edes käsitellä.

Hyvänä puolena mainittakoon nettipeli joka ei sisällä vaihtoehtoja kuin vain perustarpeisiin, mutta mikä tärkeintä, se toimii ongelmitta.

Lopulta Marvel vs. Capcom: Infiniteä on kuitenkin vaikea suositella kuin kaikista isoimmille taistelupelien ystäville ja heillekin isoin varauksin. Epäinspiroiva hahmovalikoima korjaantuu todennäköisesti hieman maksullisen lisäsisällön kautta mutta rujolle ulkoasulle ei päivityksetkään mahda mitään.

Todennäköisesti parasta on vain suosiolla odottaa vääjäämätöntä ultimate-julkaisua pelistä, joka sisältää kaiken maksullisen lisäsisällön ja enemmän.

– Mikko Seppänen

Plussaa:

  • Taistelupelimekaniikka toimii hyvin
  • Nettipeli toimii ongelmitta

Miinusta:

  • Hahmovalikoima on tylsä
  • Näyttää rumemmalta kuin edeltäjänsä
  • Pelin tarina on täysin ennalta-arvattava