Ensi kertaa Monster Hunter -peleihin tutustuvalle Monster Hunter: World tuntuu aluksi petollisen yksinkertaiselta. Viides Laivue on saapunut Uuteen Maailmaan tutustumaan sen ihmeisiin ja otuksiin. Pelaaja on yksi Viidennen hirviönmetsästäjistä, tavoitteenaan raottaa valtavien olentojen sekä maailman saloja. Tai no aikakin metsästää parempia miekkoja, peitsiä ja panssareita.

Muutamien välivideoiden lisäksi tarinankerronta on varsin minimaalista, mutta kehystää pelaajan toiminnan kohtalaisesti. Pelkästä mörönlahtauksesta ei ole kyse, ja massiivisimpien liskojen ilmestymisen selvittäminen antaa kivan taustavireen toiminnalle. Mikään roolipeli se ei ole ja tasapaino heiluu dialogin sijasta selkeästi toiminnan puolella.

Vaikka kaava ”puuhastele tukikohdassa, tee tehtävä, lahtaa mörkö, palaa ja toista” tuntuu simppeliltä, jokainen näistä osioista on varsin syvällinen.

Tukikohta on täynnä tekemistä hieman piilotettujen lisätehtävien keräämisestä ruoanlaittoon, ötökkäfarmin pitoon, keskusteluihin ja tietysti parempien varusteiden takomiseen. Jälkimmäinen on tämän osion merkittävintä osuutta ja 14 eri asetyypin, niiden päivitettyjen versioiden, vahinkotyyppien, erikoiskykyjen ja muun kanssa kuluu rattoisasti ilta jos toinenkin ohjain toisessa ja Google toisessa kädessä.

Pelin kerrotaan olevan lähestyttävämpi kuin koskaan, mutta monia yksityiskohtia ja sarjan erikoisuuksia ei välttämättä avata itse pelissä.

Käyttöliittymä on lisäksi melkoinen valikkojumppa ja isollakin ruudulla harmillisen pienikokoinen tihrustettavaksi, joten tärkeitä asioita saattaa jäädä sattumalta huomaamatta. Siksi kokenut hirviönmetsästäjä kaverina onkin korvaamaton ei pelkästään taistelussa, vaan myös niihin valmistautuessa.

Erityiskiitoksen tukikohta saa sen huippuammattitaitoisista ja törkeän söpöistä Palico-kissakokeista, jotka valmistavat pelaajalle ominaisuuksia parantavia aterioita hilpeän animaation myötä.

Jahka pelaaja lasketaan viimein maastoon, ensisilmäys tiheähköön ja kauniiseen viidakkoon voi olla hyvällä ja huonolla tavalla mykistävä. Perus-Playstation 4 puskee eetteriin suurin piirtein parasta, mihin vanheneva rauta kykenee.

Samalla paljastuva minikartan ikonimäärä saattaa synnyttää pieniä paniikkioireita etenkin, jos metsästäjäkerääjänä haluaa poimia kaiken mukaansa. Rehua, kiveä, sientä, hyönteistä sun muuta on nimittäin aivan joka nurkassa ja ilman parempaa tietoa kaiken haluaa survoa taskuihinsa ”jos sitä joskus tarvitsee”.

Suurimmassa osassa metsästystehtävistä on kuitenkin aikaraja, joka on varsin antelias, mutta edellyttää kohtalaisen vauhdin pitämistä otuksen jäljittämisessä ja lahtaamisessa.

Kun jäljittämisessä avustavat kiiltomadot ovat johdattaneet hirviön lähistölle, taistelu voi alkaa. Perinteinen hutkismätkis-napinhakkaus on varma tie tuhoon, sillä Monster Hunter suosii tarkkuutta tulivoiman sijaan. Jokaiseen metsästykseen kannattaakin suhtautua kuin tavallisen pelin pomotaisteluun. Kahden tikarin taktiikalla ensimmäinen vielä onnistuu jotenkin, mutta koska pelissä ei ole automaattista tähtäystä, tikareilla viiltää ruohikkoa vähintään yhtä usein kuin omakotitalon kokoista mörköäkin.

Aseiden päivitysrumba on valtaisa. Jokainen eri asetyyppi tuntuu melkein kuin omalta peliltään, sillä jokaisen erikoisuuksien opetteleminen aina vain vaikuttavampia ja vaikeampia vastustajia vastaan vie aikansa. Kaikkia kiinnostavia asetyyppejä kannattaa testata ensin kaikessa rauhassa tukikohdan harjoitteluareenalla, ennen kuin omistautuu jollekin tietylle väkivallan välineelle.

Koomisen suuret miekat ja nuijat yltävät hirviön päähän, häntään tai siipiin helpommin, mutta ovat pienempiä astaloita hitaampia. Osaa aseista voi käyttää parin-kolmen napin voimin, toiset edellyttävät eräänlaisten energiaminipelien hallitsemista maksimaalisen tuhon aikaansaamiseksi. Onpahan mukana lennosta muuntuviakin aseita, jos ei pysty tekemään valintaa miekan ja kilven tai valtavan kirveen välillä.

Kavereiden kanssa pelaaminen tuo touhuamiseen vielä oman ulottuvuutensa, sillä koordinoitu ja roolitettu hyökkäys on onnistuessaan sooloilua tuhat kertaa tehokkaampaa ja miellyttävämpää. Samalla voit vaihtaa viimeisimmät kuulumiset, kysyä vinkkejä tietyn mökön kaatamiseen tai haarniskavaihtoehtoihin. Monster Hunter: World on ehdottomasti parhaimmillaan porukassa, ja kenties sen seurauksena satunnaispelaajatkin ovat tavallista nettiyhteisöä avuliaampia.

Itse hirviöt ovat niin monipuolisia ja hienoja kuin toivoa saattoi. Jo ensimmäiset ylikasvaneet sisiliskotkin osaavat jänniä temppuja, joita ei niiltä osannut odottaa. Capcomin pitkä perinne sarjan parissa näkyy selkeästi ja kova luotto on, että yllätyksiä löytyy alkumetreiltä loppupeliin asti. Monipuoliset maastot, jäätävän valtaisa määrä tekemistä ja seuraavan kukkulan takana odottavat kolossit pitävätkin pelaajan tiukasti otteessaan varmasti satojen tuntien ajan.

Monster Hunter: World ei ole kadottanut omaleimaisuuttaan tällaisessa laajemmalle yleisölle suunnatussa versiossaankaan, joten veteraanit tuntevat olonsa todennäköisesti hyvin kotoisaksi. Valikkojumpan siistiminen, vielä pidemmälle viilattu käyttöliittymä ja ainakin julkaisun yhteydessä tökkinyt verkkopeli kun vielä saataisiin kuntoon, käsissä olisi lähes täydellinen peli.

– Matti Isotalo

PLUSSAT:

  • Älyttömästi tekemistä
  • Vaikuttava
  • Monipuoliset metsästykset

MIINUKSET:

  • Edelleen korkeahko oppimiskynnys
  • Valikoissa parannettavaa