Pelistudio Team ICO kehitti Playstation 2:lle pelaajien ja kriitikoiden rakastaman klassikkoseikkailun, Shadow Of The Colossusin. Sitä pidetään yhtenä pelihistorian tärkeimmistä peleistä.

Nyt Kolossin varjo on julkaistu PS4-konsolille komeasti päivitettynä uusioversiona. Bluepoint Gamesin tekemä remasterointi pitää sisällään täysin parannellun ulkoasun, ja säilyttää alkuperäisen sykähdyttävän tunnelman.

Kaikesta turhasta sisällöstä riisuttu Shadow of the Colossus on pohjimmiltaan hyvin perinteinen prinsessanpelastustarina. Pelaajan ohjastama Wander-sankari ratsastaa pitkin outoa, eristyksissä olevaa maata kantaen lakanaan kiedottua, elotonta Mono-neitoa.

Wander haluaa herättää Monon henkiin, ja muinaisessa temppelissä asuva ikiaikainen henkiolento Dormin kertoo tämän onnistuvan vain, jos Wander kaataa kirotun maan 16 kolossia.

Alkuperäisen julkaisun yhteydessä mainostettiin, että Shadow of the Colossus koostuu vain ja ainoastaan pomotaisteluista. Kolossien lisäksi muita vihollisia ei siis ole, mutta jo jättiläisten löytäminen saatika niiden kyytiin pääseminen vaatii pelaajalta aivonystyröiden hieromista.

Niin ahdistusta, pelkoa kuin ihmetystäkin herättäviä kolosseja on niin karhun kuin vuorenkin kokoisia, mutta niiden ulkomuodoista on hyvä olla hiiskumatta. Niiden ensikohtaamiset ovat järjestään todella vaikuttavia ja on vain hyvä, jos pelaaja saa itse tavata jokaisen kolossin ilman tietoa siitä mitä tuleman pitää.

Se on tosin sanottava, että kolossit eivät ole mitään pieniä veikkoja. Jokainen jättiläinen on valtava, eikä niitä listitä nakertamalla nilkkoja vimmatulla voimalla. Wander voi kaataa gargantuaaniset titaanit vain etsimällä näiden heikot kohdat ja iskemällä niihin armottomasti.

Järkälemäisten kolossien heikkoihin kohtiin ei kuitenkaan pääse noin vain, vaan niihin yltääkseen pitää usein kiivetä hurjat määrät, vaikka sitten pitkin otuksen turkkia. Jättiläiset ovat monesti niin valtavia, että heikkojen kohtien löytäminen vaatii myös hyvää suunnistustaitoa, vaikka Wanderin lumottu miekka osoittaakin heikkojen kohtien suunnan.

Urakka ei muutenkaan ole helppo ja kuolema koittaa herkästi. Vaikein vihollinen on aina itse kolossien käsittämätön koko. Niitä pitkin kiivetessä täytyy tarkkailla kestävyysmittaria, sillä sen tyhjentyessä Wander putoaa. Vaikka Viikatemies ei vierailisikaan, edessä on huonolla tuurilla pitkäkin uudelleenkiipeämisrumba.

Isoimmat kolossit toimivat myös eräänlaisina tasohyppelytasoina. Niissä pelaajan on syytä pitää kieli keskellä suuta, sillä hyppyjen toteuttaminen ei sekään ole mitenkään yksinkertaista.

Tämän lisäksi kolossien kanssa on välillä pakko taistella. Monella tapaa ratkaistavat, pelaajan sykkeen pilviin nostavat kamppailut vaativat aina nopeaa reagointia ja ympäristön tarkkailua.

Pelimaailman äänet ovat pysäyttäviä. Pelaajaa neuvova Dormin puhuu muukalaiskieltä syvältä kumpuavalla alkukantaisella, monta eri olentoa sisältävällä äänellä, joka huumaa nyt yhtä tehokkaasti kuin PS2-aikoinaankin. Ja kun mahtavat, vihastuessaan armottomat kolossit kääntävät huomionsa Wanderiin, matalat jyrinät ja kallion lohkeamiselta kuulostavat liikehdinnät herättävät sekä kunnioitusta että pelkoa.

Kow Otanin säveltämä soundtrack on yksi vaikuttavimmista koskaan. Säveltäjän mukaan pelin uusioversiossa on musiikkiin lisätty suureellisuutta soitinkatrasta kasvattamalla, mutta hyvällä maulla sekä harvoissa paikoissa. Surumielisen kaunis, mystisesti herkkä ja seikkailullisen eeppisiin mittoihin taisteluissa kasvava toismaailmainen musiikki on kuin jo kauan sitten kadonneen sivilisaation kansanmusiikkia.

Musiikkia käytetään tehokkaasti mutta säästeliäästi sitä vaativissa kohtauksissa ja taisteluissa, muuten pelaajan Agro-hevosen tasainen laukka, tuulen humina ja muut ympäristön äänet pitävät huolen siitä, että pelaaja uppoutuu Kolossien maahan.

Ja miten muistettava maailma se onkaan. Huolimatta siitä, että muutamia liskoja ja lintuja lukuunottamatta edessä on sivilisaatioista autioituneet kallioiset erämaat, rauniot ja luolastot. Colossusin karu pelimaailma on pysähtyneisyydessään yhtä vaikuttava kuin sitä asuttavat kolossitkin, ja yhden kolossin kaadettuaan Wander saattaa ratsastaa pitkiäkin välimatkoja läpi metsien ja soiden päästäkseen seuraavan titaanin luokse.

Shadow of the Colossus näyttää kaihoa tihkuvasta alkuvideosta lähtien typerryttävän upealta. On vaikea kuvitella, että jossain kaiken kuorrutuksen alla sykkii alun perin PS2:lle tehty peli. Siihen onkin tehty käytännössä kaikki uudestaan 3D-malleista ja tekstuureista lähtien.

Uudelleenluotu valaistus tekee varjoista entistä syvempiä ja puiden oksien välistä paistavista auringonsäteistä entistä lumoavampia. Jos joku ei ole tyytyväinen uusioversion hillittyyn väripalettiin, tarjolla on 15 eri värifiltteriä.

PS2-versiossa oli teknisten rajoitusten vuoksi erittäin kirkas, valkoinen taivas, jonka pelin alkuperäinen ohjaaja Fumito Ueda kertoo simuloineen sisätiloista ulkotiloihin siirtymisestä silmille aiheutuvaa valon yliherkkyyttä. Uusioversiossa taivaalla näkyy kirkkauden lisäksi myös luonnollisesti pilviä ja eri värien sävyjä, ja alkuperäisversiolle ominainen valosaturaatio ei ole niin korostettu.

Remasterointi ei kuitenkaan ole pelkkää pintaa. Ohjailtavuutta on tehty sulavammaksi, jonka ehkäpä tarkoituksellinen kankeus alkuperäisversiossa vaivasi pelaajia. Alkuperäisversion tavoin kamerasta saattaa kuitenkin olla riesaa, sillä Wanderin ratsastaessa kameran tärinä sekä sen poukkoilu saattavat olla hieman pyörryttävää katsottavaa.

Alkuperäisversiota vaivasi iso ruudunpäivitysongelma, joka uusioversiossa taas loistaa poissaolollaan. PS4 Pro pyörittää peliä vaivatta 60 fps -ruudunpäivitystaajuudella, kun taas cinematic-tila uhraa päivitysnopeutta kasvattaakseen grafiikan 4k-tarkkuuden sekä lisätäkseen runsaasti yksityiskohtia.

Pro-konsoli FullHD-töllössä tarjoaa massiivisen reunanpehmennyksen supersämpläyksen kautta. Peli tukee myös hdr-tilaa, joka räjäyttää visuaaleista kiksejä saavien tajunnan. Kaikkea kuvanloistoa voi ihailla myös kätevästi nuolinäppäimellä käynnistettävässä kuvaustilassa.

Uusioversioon on myös ympätty automaattitallennus.

Edelleen ainutlaatuinen ja vaikutusvaltainen Shadow of the Colossus todellakin ansaitsee uuden tulemisensa. Ristiriitaisia tunteita herättävä, surumielinen tarina tarjoaa niin hiljaisia, mietteliäitä hetkiä kuin huikeisiin sfääreihin kohoavia taistoja ikiaikaisten olentojen kanssa. Kolossit eivät antaudu helpolla, eikä niiden kaataminen tuo pelkästään voitontunteita.

Käsittämättömän upeat, ajassa pysähtyneet puitteet, vähäeleinen tarinankerronta sekä hiljalleen avautuva syvällinen juoni antavat pelille uniikin, haikean epätoivoisen ja koskettavan tunnelman. Toivon kipinä rakkaan herättämisestä henkiin antaa selkeän päämäärän ja pitää pelaajan kiinni pelin maailmassa.

Allekirjoittaneelle kyseessä on yksi parhaista peleistä koskaan, ja tätä todella tyylikästä uusioversiota voi pitää suorastaan rakkauskirjeenä paitsi kyseisen pelin, myös vakavampien seikkailupelien faneille.

Tällaisia perin pohjin päivitettyjä uusioversioita vanhoista klassikoista soisi ilmestyvän useamminkin.

– Jepe

Plussaa:

  • Haikea, koskettava, henkeäsalpaava
  • Kolossien koko ja vaikuttavuus
  • Upea, upea musiikki

Miinusta:

  • Poukkoileva kamera