Kuluva vuosi on ollut melkoista pelaajan juhlaa. Ties kuinka monen pelin kohdalla olen jo ehtinyt miettimään sille vuoden parhaan pelin titteliä, ja melkeinpä yhtä monta menestystarinaa on jäänyt vielä odottamaan vuoroaan.

Tähän tilanteeseen saapui Nintendon tuorein iso Mario-peli, enkä ehkä etukäteen odottanut sen nousevan omaan top-listaani. Mutta Nintendo ei petä: Super Mario Odysseyn myötä nyt viimeistään on tarpeeksi hyviä syitä hommata Nintendo Switch. Aika lähellä on, että syyksi riittäisi pelkkä Odyssey, niin hyvä se on.

Ihan täydellisesti ei kuitenkaan aloiteta, sillä Odysseyn taustalla oleva juoni on jo jopa masentavan tuttu: Paha Bowser on kidnapannut romanttisen kiinnostuksensa kohteen, prinsessa Peachin, kun taas Mario loistaa sankarina joka lähtee pelastamaan samaista, myös oman romanttisen kiinnostuksensa kohdetta.

Peachin heittäminen jälleen neidoksi pulassa on ehkä ainoa asia, joka jaksaa aluksi lievästi ärsyttää, sillä kaikki muu on luovuuden ilotulitusta.

Tämänkertaisena Mario-pelin erikoisuutena ovat elävät hatut. Hattumaailman kansaa on sotkettu Bowserin suunnitelmiin, ja tästä ei hattuolento Cappy pidä. Kun Mario on menettänyt prinsessan lisäksi myös ikonisen päähineensä, ryhtyy muuntautumiskykyinen Cappy Marion kumppaniksi ja uudeksi lippikseksi.

Hattukansalla on erityinen, jopa moraalisesti arveluttava ominaisuus: nämä voivat ottaa haltuunsa melkeinpä olennon kuin olennon, ja saada tämän tekemään mitä haluavat. Cappy toimii Marion tietoisuuden välittäjänä, ja siirtää viiksimiehen mitä erilaisimpiin asukkeihin. Tästä mekaniikasta otetaankin sitten kaikki irti. Ja voi sentään, että on hauskaa!

Uuden olennon valtaaminen etenkin ensimmäistä kertaa on aina jännää puuhaa. Marion perusviholliset, kuten goombat ja cheep cheep -kalat muuttuvat huomattavasti kiinnostavammaksi, kun niillä pääsee itse pelaamaan. Samalla, kun Odyssey näyttää vanhat viholliset uudessa valossa, tuo se joukkoon myös isot kasat uusia vihollisia.

Eteen tulee jatkuvasti riemastuttavia hetkiä, kun pelaaja muuttuu haitarimadoksi, nokkansa avulla kiipeäväksi pikkulinnuksi tai jättiläismäiseksi dinosaurukseksi. Lukemattomista vallattavista otuksista jokaisella on omat kykynsä ja mekaniikkansa, mikä pitää kokemuksen nerokkaan tuoreena läpi pelin.

Eikä Mariolla itselläänkään pelaaminen mitenkään tylsää ole. Monenlaiset liikkumiset ja hypyt varmistavat sen, että vaativampaankin tasoloikkaan on edellytykset. Sulavan liikkumisen opettelu vie kuitenkin aikansa, ja erityisesti 3D-maailman syvyyden hahmottamisongelmat tuovat toisinaan omat harmistuksensa kelvollisesta kamerasta huolimatta.

Vähän mutinaa aiheutti myös se, että osa liikkeistä on laitettu liikeohjauksen eli käytännössä ohjaimen ravistelun taakse. Näitä onneksi ei hirveän usein tarvitse, ja joyconeilla liikeohjaus on jopa ihan miellyttävää.

Jotta Mario pääsee eteenpäin Bowser-jahdissaan, tulee tämän päivittää Cappyn Odyssey-nimistä lentoalusta. Tätä varten on etsittävä kuita, joita on sadoittain piilotettuina pelin maailmoihin. Osa kuista on helposti löydettävissä, toiset vaativat erilaisten tehtävien tai taitavan tasohyppelyn suorittamista.

Jokaisesta pelin maailmasta on myös peitottava pomovastus, jotta matka voi jatkua seuraavaan etappiin. Tutkijaluonne ei kuitenkaan tässä vaiheessa malta häipyä, sillä lähes jokaisessa maailmassa riittää koluttavaa ja tehtävää vielä pitkään kuumäärän minimirajan ylityksen jälkeen.

Kuiden lisäksi on kerättävänä maailmakohtaista valuuttaa, jota jokaiseen kolkkaan on piilotettu tietty määrä. Näillä kolikoilla voi ostaa maailman teemaan sopivia asuja, tarroja ja matkamuistoja. Pelin edetessä myös peruskolikoilla ostettavien asujen valikoima kasvaa. Vaikka puvut ovat pääosin kosmeettisia, niiden keräily ja vaihtelu ovat oikeasti hauskaa.

Super Mario Odysseyn ensimmäinen läpipeluukierros on melko nopea ja myös helppo, jos ei jää maailmaa sen enempää tutkiskelemaan. Tämä on jopa harmillisen totta useimpien pomovihollisten kohdalla. Vaikka vastassa on lisäksi useita kiinnostavia konnia, niissä usein toistuu samat taistelut pienillä uudistuksilla. Yleensä tämä tarkoittaa pientä vaikeustason nostoa, mutta samat strategiat toimivat edelleen.

Odyssey ei kuitenkaan lopu, kun prinsessa on pelastettu. Tämän jälkeen voi jatkaa keskenjäänyttä kuu- ja kolikkojahtia. Toisin kuin monissa muissa peleissä, Odysseyssa ei kuitenkaan ole tyydytty jättämään pelaajaa pelkän keräilyn varaan, sillä lopputekstien jälkeen avautuu vielä paljon täysin uutta. Pikkuhiljaa avautuva sisältö pitää keräilymotivaation yllä pitkään, mutta myös haastaa. Siinä missä pelin tarinamoodi on läpäistävissä kasuaalin helposti, on tämän jälkeen vastassa yhä vaikeampia pomovastuksia ja tiukkaa tasohyppelyä.

Super Mario Odysseyssä on niin paljon niin hyvin toimivaa sisältöä, että sitä välillä pysähtyi ihan vain ihmettelemään ja ihailemaan. Vaikka maailmoja on monia ja ne ovat usein myös hyvin laajoja, ovat ne täynnä elämää ja tekemistä. Myös pelimekaniikkojen moninaisuus ja tekemisen kirjo lyövät ällikältä. Pelin laatu on niin animaatioita kuin ääniefektejä ja musiikkia myöten viimeisen päälle viilattu.

Kaikista aiemmista vuoden peli -ajatuksistani huolimatta se oikea vastaus taitaa olla tässä. Eikä vain vuoden peli, vaan ehkä jopa kaikkien aikojen paras Super Mario -peli. Klassikkoainesta.

– Kati Alha

Plussat:

  • Eri otuksilla pelaaminen
  • Toimivat mekaniikat
  • Älyttömästi tekemistä
  • Loistavaa musiikkia
  • Puhdasta iloa

Miinukset:

  • Pomojen kierrätys
  • 3D-tasohyppelyn perushaasteet