Thief of Thieves perustuu samannimiseen sarjakuvaan, jonka on kehittänyt The Walking Deadin luojana tunnettu Robert Kirkman. Sarjakuvassa seurataan mestarivaras Conrad Paulsonin elämää, joka hyvittääkseen pahoja tekojaan alkaa ryöstää varkaiden saaliita.

Sarjakuvassa Conradin apuna ja myös eräänlaisena vastinparina sekä romanttisena kiinnostuksen kohteena toimii Celia, joka on nostettu tämän pelin päähenkilöksi.

Turkulaisen Rival Gamesin peli seuraa Celian elämää aloittelevana varkaana. Ymmärrettävästi aloittelevalla varkaalla keikat eivät aina suju ihan oppikirjojen mukaan ja mokia tapahtuu. Yhden tällaisen keikan jälkeen Celia joutuu vaihtamaan maisemia ja päätyy Italiaan Conrad Paulsonin joukkoihin.

Varkaissa ystävä tutaan

Celian lisäksi pelissä tavataan myös muita Conradin apulaisia, jotka eivät ole sarjakuvasta tuttuja. On lukkojen avaamiseen erikoistunut Sonia, hakkerointiin erikoistunut Chip sekä fyysiseen toimintaan erikoistunut Han-Jae.

Erikoistumisen sijaan Celia on jokapaikanhöylä, joka voi ottaa avukseen tehtäville kenet tahansa näistä muista apureista. Tarvittaessa apuri voi hoitaa tehtävät, jotka eivät pelaajalta onnistu. Valittu apuri myös vaikuttaa lähestymistapaan, jolla pelin kentät voi ratkaista.

Thief of Thieves sisältää myös Telltalen peleistä tuttua tarinankerrontaa, jossa valitut keskusteluvaihtoehdot muuttavat tarinaa. Pelin ensimmäisestä kaudesta on julkaistu vasta kaksi ensimmäistä lukua, joten on vielä epävarmaa miten valitut keskustelut tulevat vaikuttamaan juoneen.

Sen sijaan ryöstökeikkojen aikana tehdyt valinnat näkyvät suoraan pelin välinäytöksissä, joissa Celiaa kuulustellaan. Vaikuttaisi siltä, ettei edes Conradin seurassa vietetty aika tule suojaamaan päähenkilöä pelaajan mokilta.

Niin kovin lupaavaa, mutta toteutus ontuu

Thief of Thievesissä on paljon hyvää, mutta valitettavasti myös paljon ongelmia. Pelin ehdottomasti parasta antia ovat pelin grafiikat ja graafinen tyyli, joka muistuttaa kovasti sarjakuvasta tuttua Shawn Martinbroughin kädenjälkeä. Varjot ovat voimakkaita ja Celialla on myös alkuperäisessä sarjakuvassa vahva resting bitch face.

Päähenkilössä tosin häiritsee se, että Celiasta tulee heti ensimmäisenä mieleen Stieg Larssonin kirjoista ja elokuvistakin tuttu Lisbeth Salander, mikä ei tosin ole pelintekijöiden syytä vaikka sarjakuvissa yhdennäköisyys ei ole aivan niin selvää. Lyhyt violetinmusta tukka, huppari ja tatuointeja.

Pidin aivan erityisesti pelialueiden grafiikasta ja varsinkin siitä hieman rosoisesta ja huolettomasta tavasta, jolla pelaajaa ohjataan. Ohjetekstit sekä pelaajaa auttamaan tehdyt intuitiot on kirjoitettu ja piirretty suoraan maaston päälle kuin fläppitaululle kirjoitetut suunnitelmat. Seuraa nyt tuota hahmoa. Mene tuonne. Tämä tyyppi on vartija. Täällä lattia narisee.

Valitettavasti juuri silloin kun olisin tarvinnut apua kaikkein eniten peli jätti minut ilman apua. Lopussa päähenkilö pakenee takaa-ajajaa juoksemalla ja piilottelemalla laatikoiden seassa ja kiipeilee ja tiirikoi tietään ulos pulasta. Sinänsä ihan ok, jos olisin vain osannut sanoa selvästi minkä esteiden yli Celia osaa kiivetä. Eksyksissä ja jatkuvasti umpikujaan juostessani olisin kaivannut selkeää karttaa tai vaikka maahan vedettyjä viivoja osoittamaan minne olin matkalla.

Muutenkin peli tarvitsisi kartan. Lähes jokaisessa kohtauksessa pelaajan täytyy hiiviskellä vartijoita vältellen. Tämä on kuitenkin lähes mahdotonta, sillä pelin kamera on kiinteä eikä usein näytä missä vartijat ja muut vältettävät kohteet liikkuvat.

Pelaajalla on apuna ruudun laidalla näkyvät valkoiset lätkät, jotka muuttuvat punaisiksi, kun tietty hahmo näkee pelaajahahmon. Tämä ei kuitenkaan auta silloin kun pelaaja haluaisi mennä esimerkiksi suihkulähteen taakse piiloon, sillä lätkät eivät kerro tarpeeksi selkeästi, missä suunnassa ja millä etäisyydellä kyseinen vartija kulkee.

Lisäksi lätkät päivittyvät vasta pelaajan astuessa uudelle alueelle eli esimerkiksi autotallista pihalle siirtyessään pelaaja saattaa putkahtaa suoraan vartijan jalkoihin ja tehtävä epäonnistuu.

Jos pelaajalla olisi käytössään vaikka yksinkertainenkin kartta, jossa vartijat näkyisivät pisteinä ja tieto siitä mihin suuntaan he katsovat, niin tilanne olisi heti helpommin hahmotettavissa.

Tämän lisäksi Thief of Thieves antaa välillä ristiriitaista tietoa siitä, näkeekö kohde Celian vai ei. Esimerkiksi juna-asemalla vältellessäni valvontakameroita tulin tilanteeseen jossa näytti, että valvontakamerat näkevät erään laatikkokasan taakse. Mutta kun pattitilanteessa en keksinyt muutakaan kävi ilmi, että vaikka hahmoni loisti violettina valvontakameran valossa, olin silti piilossa.

Samoin murtautuessani erääseen omakotitaloon, olin mielestäni näkymättömissä pimeässä, mutta minut nähtiin silti. Sen sijaan kun myöhemmin menin makuuhuoneeseen ja omistaja laittoi valot päälle ja käveli viereeni, hän ei nähnytkään minua vaikka minun logiikkani mukaan hänen olisi pitänyt.

Muutenkin pelissä oli toistuvasti kohtia, joissa en ollut aivan varma miten minun tulisi toimia ja pelin logiikka ei tuntunut noudattavan omaani.

Vähän tietoa, ja joskus sekin ärsyttää

Thief of Thievesiä on markkinoitu erityisesti sen tarinankerronnan vuoksi. Pelin takaa löytyykin lahjakkaita kirjoittajia, mutta jokin tässä pelissä ei nyt toimi. Pelin esittelemät kolme apuria ovat todella stereotyyppisiä ja aika vastenmielisiä tyyppejä. En tiedä onko syy käsikirjoittamisessa, ääninäyttelyssä, grafiikassa vai kaiken tämän yhdistämisessä, mutta peli parani aina kun apurit pitivät suunsa kiinni.

Asiaa ei auttanut se, että apurit jäivät hyvin yksiulotteisiksi. Yhdessä kohtauksessa Conrad kehottaa Celiaa tutustumaan muihin hahmoihin, jonka jälkeen tämän tulee valita kenet haluaa keikalle mukaan. Keskustelujen lopputuloksena saan selville, että hakkeroija osaa hakkeroida, tiirikoija osaa tiirikoida ja nyrkeillä puhuva mies ei puhu paljoa. Tästä syystä valitsin hänet matkaan.

Kiusallisesti apurien kanssa käymäni keskustelut koskivat lähinnä Celiaa, jonka historiasta en tiennyt juuri mitään. Tarina olisi kaivannut selvästi enemmän kontekstia ja lihaa ympärilleen, jotta pelistä olisi voinut nauttia enemmän.

Pelissä myös luotettiin liikaa siihen, että pelaaja on tutustunut sarjakuviin ja tuntee pelihahmot entuudestaan. Ensimmäisen pieleen menneen keikan jälkeen Celian pitää vaihtaa maisemaa hän mainitsee ohimennen lapsensa, minkä jälkeen asiaan ei enää palata. Olin hyvin hämmentynyt kunnes selvitin asiaa ja kävi ilmi, että sarjakuvissa Celialla tosiaan on lapsi, jota hänen sukulaisensa kasvattavat.

Mietinkin, että olisi voinut olla hauska tapa esitellä Celia ja pelin toimintaa Celian lasta käyttäen. Tällöin Celian poistuminen kotimaastaan pakoon ulkomaille ja ero lapsesta olisi tuntunut jossain.

Veikkaan etteivät kaikki pelaajat edes huomaa koko lasta. Ehkä lapseen tullaan vielä palaamaan myöhemmin pelin aikana? Ja jos ei, niin koko lapsen olisi voinut jättää mainitsematta, tällaisenaan se vain hämmentää.

Ehkä seuraavissa osissa paremmin

Kokonaisuutena Thief of Thievesissä on potentiaalia, mutta pelintekijät ovat haukanneet hieman liian suuren palan ja peli on julkaistu keskeneräisenä. Kenttiä olisi voitu hioa lisää. Tehtäviin olisin kaivannut enemmän ratkaisuvaihtoehtoja. Tarinaa olisi voitu hioa lisää. Ongelmallista on myös se, että pelin kaksi vastikään julkaistua lukua tarjoavat pelattavaa vain kolmeksi tunniksi sisältäen perusteellisen pelin nuohoamisen.

Peligenrenä vaihtoehtoihin perustuva tarinankerrontapeli on epäkiitollinen tekijöilleen, sillä taustalla on aina valtavasti työtä, joka ei näy yhdellä pelikerralla. Ehkä peliä olisi auttanut, jos siinä olisi keskitytty enemmän joko ryöstelyyn tai tarinankerrontaan. Nyt kumpikin puoli pelistä jää puolitiehen.

– Mia Meri