Elektronisen urheilun kenttää katsomalla, on selvää, ettei suosituimpien lajien joukossa ole juuri uusia nimikkeitä nähty. Erityisesti ikivanha Counter-Strike: Global Offensive on pysynyt kilpapelaamisen eliittijoukossa jo pitkälle yli vuosikymmenen ajan. Toisaalta tämä on myös selvää, kun kerran urheilusta puhutaan – eipä kukaan ole lähtenyt pituushyppyäkään missään vaiheessa uudestaan keksimään.

Nyt kuitenkin toisesta äärimmäisen suositusta kilpapelistä, League of Legendsistä tuttu Riot Games on päättänyt kokeilla, saako perinteisestä urheilulajista jännemmän heittämällä mukaan uusia ja värikkäämpiä elementtejä.

Valorantista on puhuttu halki internetin sekoituksena Counter-Strikeä ja Overwatchia. Arvion voisi oikeastaan lopettaa tähän, sillä juuri tästä on kysymys. Counter-Strikestä on mukana pelin perusidea. Toinen osapuoli pyrkii asettamaan ja räjäyttämään pommin yhdellä kartalle ennalta määritellyistä pisteistä, kun taas toinen osapuoli pyrkii estämään vastustajansa aikeet. Overwatchista matkaan on otettu värikäs hahmokatras omine erikoistaitoineen.

Hahmojen erikoistaidot tuovat kieltämättä peliin omanlaisensa kulman, vaikka osa kyvyistä onkin lähinnä versioita Counter-Striken savuista ja muista välineistä. Jokaista hahmoa on pelattava hieman eri tavalla ja varsinkin alkumetreillä iso osa ajasta kuluukin itselle sopivaa pyssysankaria ja pelityyliä etsiessä. Mahdollisuuksia on monia ja pelitunteja saa varata reilusti, ennen kuin homma alkaa edes miten kuten sujumaan.

Itselleni ainakin alkumetreillä sopivaksi hahmoksi valikoitui maanjäristyksiä ja aluevahinkoa tekevä Breach, jonka kanssa nyt vain oli mukavin pelata. Toisaalta taas ympäri kenttää teleporttaileva Omen vaikutti myös opettelun arvoiselta hahmolta, kuten myös jousella varustettu, vihollisen sijainnin erikoiskyvyllään paljastava Sova.

Sujuvuudesta mainitakseni, Valorant muistutti karulla tavalla, kuinka onnettoman surkea olen itse Counter-Strikessä. Jo tässä vaiheessa Valorantin pelaajakunta on varsin taitavaa, ja jos vastaan sattuu yhtään kokeneempaa FPS-kaartia yhteen joukkueeseen niputettuna, kyyti on todella kylmää. Muutama voittokin toki tilille napsahti, mutta enemmän hyvän joukkueen kuin omien hyvien suoritusteni ansiosta.

Värikkäät hahmot ja kartat eivät muuta sitä tosiasiaa, että Counter-Strike on ollut ihmisten pelattavissa jo todella kauan ja vaikka pelin perusidea onkin yksinkertainen, nykypäivänä oppimiskynnys pelille on todella korkea.

Riot on kyllä muuten tehnyt Valorantin kanssa laatutyötä. Kentät ovat Counter-Striken karttojakin suunnitelleen Salvatore Garozzon käsialaa ja sen huomaa. Jokaiselle pisteelle on hyökkäysvaiheessa usea mahdollinen toteutustapa ja strategia. Silmien on oltava koko ajan selässäkin, sillä piiloutumispaikat kartoilla ovat harvassa.

Erilaisia aseita on riittävän paljon erilaisia ja peruspelattavuus on mallikasta, vaikka ehkäpä Counter-Strikeen verrattuna asteen verran hidastempoisempaa. Peli on myös optimoitu hyvin ja pyöri sulavasti viitisen vuotta vanhalla pc:lläni.

Valorant on laatutyötä, siitä ei pääse mihinkään. Sen suurin ongelma on se, mikä tässäkin arviotekstissä varmasti nousee ärsytykseen asti esille - kaikesta huolimatta taustalla hyrrää sama vanha Counter-Strike, vaikkakin hahmovalikoimalla kuorrutettuna. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, riippuu täysin pelaajasta.

Itse päädyin loppujen lopuksi tykkäämään Valorantin värikkäämmästä ja vähemmän ruttuotsaisesta näkemyksestä, vaikka taitoa omasta arsenaalistani ei pelin parissa juuri löytynytkään.

Varsinaisen arvion antaminen tässä vaiheessa on vielä tosin vaikeaa. Ennen kaikkea Valorantissa on tällä hetkellä hyvä potentiaali ja pohja rakentaa uutta. Sitä, käyttääkö Riot tätä potentiaalia ja miten, on vielä luonnollisesti mahdoton sanoa.

Silti Valorantia voi jo tässä vaiheessa suositella vähintäänkin kokeiltavaksi, otti sitten tähtäimiinsä kilpapelaamisen tai satunnaisemmat sessiot. Tuttuudestaan kaikki toimii ja rullaa varsin viihdyttävään malliin.