Xenoblade Chroniclesin maailma on kiistatta edelleen sen suurimpia valttikortteja. Maailma sijoittuu kahden aikojen alussa taistelleen titaanin, Bioniksen ja Mechonin selkään. Taistelun tauottua molemmat titaanit jähmettyivät paikoilleen ja hiljalleen niiden päälle alkoi rakentua elämää.

Bioniksen iholle ilmestyivät ihmismäiset homsit ja karvapallero noponit, kun taas Mechonin päälle alkoi rakentua mekaanista elämää. Vaikka titaanit eivät enää taistelekaan, Mechonit eivät edelleenkään sulata orgaanista elämää ja haluaisivat valloittaa myös Bioniksen elintilakseen.

Seikkailu rakentuu kiipeämisestä hiljalleen pitkin Bioniksen vartaloa. Matka alkaa kantapäästä, josta tie vie mutka kerrallaan ylöspäin. Kaikkiin koluttuihin paikkoihin pääsee takaisin ja usein myös pitääkin, sillä iso osa pelimekaniikoista rakentuu sivutehtävien ympärille, ja niitä ilmestyy vanhoihinkin paikkoihin seikkailun etenemisen myötä.

Nyt kun Bionista pystyy viimein ihailemaan teräväpiirtoisena, sen vetovoima on aivan vastustamaton. Monolithin taito rakentaa mielenkiintoisia ja fantastisia ympäristöjä on ensimmäisen Chroniclesin kohdalla elementissään ja kaikkea vastaan tulevaa koluaa enemmän kuin mielellään.

Ympäristöt ovat kerta kaikkiaan huikeita. Alun metsistä, järvistä ja kaupungista ylöspäin edetessä vastaan tulee mitä mielikuvituksellisempia ympäristöjä, jotka parhaimmillaan saavat haukkomaan henkeään. Esimerkiksi Nopon-kaupunki ja sitä ympäröivä metsä vesiputouksineen on nähtävä omin silmin.

Tarinat sen sijaan eivät ole Monolithin vahvuuksia, eikä Xenoblade Chronicles sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä kerrontaosastollaan tarjoa. Hahmot ovat kuitenkin hyvin kirjoitettuja ja vaikka suhteellisen tuttuja latuja tarinassa hiihdelläänkin, paketti pysyy kuitenkin kasassa ja pitää mielenkiinnon yllä. Animekliseiltä ei vältytä ja etenkin hahmot aiheuttavat paikoin melkoista huvitusta, mutta eivät missään tapauksessa aiheuta kovin pahoja irvistyksiä.

Definitive Edition vetää pelimoottorin lisäksi myös käyttöliittymän uuteen uskoon. Aiempiin Xenoblade Chroniclesin versioihin verrattuna tämä näkemys on ehdottomasti helpoin ja miellyttävin pelata. Kaikki löytyy sieltä mistä pitääkin, karttatoiminnot ovat loistavia ja vaikka liikkuvia palikoita on paljon, mitään ei tarvitse etsiä kaukaa, eikä hankalinkaan pelillinen ominaisuus tarvitse pitkiä opastusjaksoja.

Ainoastaan tavaran osalta sormi menee joskus suuhun, sillä erilaisia varusteita ja kristalleja kertyy taskuun hurja määrä ja niiden hallitseminen on joskus hieman hankalaa.

Sarjan taistelusysteemi on näppituntumalta entisellään. Taistelut ovat mielenkiintoinen sekoitus mmo-tyylistä automaattitaistelua ja erikoisliikkeiden yhteensovittamista. Omaan makuuni Xenoblade Chronicles X:n taistelu oli ehkä naksun verran selkeämpää hitaamman temponsa ansiosta, mutta tämäkin näkemys on ehdottomasti toimivaa, strategista ja ennen kaikkea hauskaa.

Pikkuasioista voisi tietysti kitistä vaikka kuinka, mutta kun tällä hetkellä pelikellossa on jo 20 tuntia Bioniksen maailmassa seikkailua ja lisää tahtoo vaikka kuinka, niin on aika selvää että Xenoblade Chronicles on edelleen laatutuote ja ehdottomasti pelaamisen arvoinen, etenkin jos peli on aiemmin jäänyt väliin.

Nyt hyviä syitä skipata peliä ei oikeastaan enää edes ole: Wii-versioon nähden käyttöliittymä ja ulkoasu on paremmalla tolalla ja jos pelinsä haluaa 3DS-version tyylin mukaan, niin sekin onnistuu.

Xenoblade Chronicles: Definitive Edition on erinomaisesta roolipelistä paras mahdollinen painos, kuten nimikin lupaa. Matkaan vain, vaikka siellä menisi koko kesä.