Pelaamiseen yhdistetään usein ajatus voimafantasiasta. Pelihahmo on atleettinen supertappokone, jonka matkaa eivät estä ydintuhon jälkeiset mutanttihirviöt, vastustajan raidetykin ammukset tai villinä vipeltävät lohikäärmeet.

Videopeleistä voi hakea voimaa ja kontrollia, joita tosielämästä ei välttämättä löydy.

Mutta mitä tapahtuu, kun geneerisen voimafantasian kääntää päälaelleen? Mitä jos pelihahmo on niin voimaton, että pelkkä kravatin hapuilu saattaa koitua tämän kohtaloksi?

Jälkimmäinen skenaario on täyttä totta kehuja keränneessä Disco Elysium -roolipeliklassikossa, jossa pohjattoman pahasta krapulasta kärsivä päähenkilö saattaa menehtyä jo ennen kuin hän pääsee poistumaan omasta hotellihuoneestaan.

”Se [Disco Elysium] on peli, joka hylkää sankarinarratiivin kokonaan”, Mikrobitin Mestari & Testari -podcastin vieraaksi saapunut pelikäsikirjoittaja Mikko Rautalahti kuvailee Disco Elysiumia.

”Lähtökohtaisesti sinä olet [Disco Elysiumissa] hirvittävä ihmisraunio ja ne valinnat, joita sinä voit tehdä, määrittelevät oikeastaan vain sen, millä tavalla sinä olet rikki.”

LUE MYÖS:

Disco Elysiumin tapauksessa kömpelöt kuolintavat on kuitenkin toteutettu siten, että ne eivät pelaajan näkökulmasta vaikuta suoranaisilta epäonnistumisilta. Sen sijaan pelaajasta tuntuu siltä, että hän on onnistunut löytämään aina jotain uutta.

Pelialan salaisuudet. Mikrobitin Mestari & Testari -podcastin vieraaksi saapui pari jaksoa sitten pelikäsikirjoittaja Mikko Rautalahti (kuvassa keskellä). Hän on tunnettu esimerkiksi sellaisista legendaarisista peleistä kuin Alan Wake ja Quantum Break.

”Jos sinä häviät argumentin krapulassa oman solmion kanssa ja kuolet heti alkuun, niin sitä vähempää ei juuri voi olla voimafantasia. Mistä se ilo sitten sellaisessa pelissä tulee?”, podcastin juontajakaksikosta Tomi Walamies kysyy Rautalahdelta.

Karuudesta huolimatta pelaaja löytää Rautalahden mukaan pelistä tunnistettavia elementtejä tavallisesta elämästä tai sosiaalisista tilanteista. Disco Elysiumissa on jotain todella inhimillistä.

Tässä vaiheessa Rautalahti nostaa esille erityisesti pöytä- ja liveroolipeleistä tunnetun käsitteen: ”kakkostyypin hauska”.

Tiivistetysti ykköstyypin hauskuus on sitä, että mennään Linnanmäellä pitämään hauskaa. Kaikille mukana olijoille on selvää, miksi aktiviteetti on mukavaa ja palkitsevaa.

Kakkostyypin hauskuus on sen sijaan sellaista, josta sen kokija ei välttämättä pidä, mutta josta hän saa irrotettua merkittäviä kokemuksia.

Esimerkiksi Linnanmäellä korkean paikan kammosta kärsivä voi kokea maailmanpyörän ahdistavaksi. Kuitenkin laitteesta ulos noustessaan samainen tyyppi heittää kädet ilmaan ja karjaisee: ”Fuck yeah! Olipa siistiä ja maisemat oli hienot.”

Roolipelikontekstissa tämä voi tarkoittaa sukeltamista syviin teemoihin, jotka voivat olla ahdistavia tai vaikeita käsitellä. Vaikka aiheet ovat hankalia, voi niitä pureskella pelissä turvallisesti.

Mikrobitin Mestari & Testari -podcastissa peli- ja e-urheilumaailman ilmiöitä ihmetellään yhdessä e-urheilukenttien mestaripelaaja Teemu ”wabbit” Hiilisen sekä stand up -koomikko Tomi Walamiehen asiantuntevassa opastuksessa.

Mestari & Testari on kuunneltavissa upotteesta jutun alapuolelta. Lisäksi sen pariin voi virittäytyä Spotifyssa, Apple Podcastissa, SoundCloudissa, YouTubessa sekä muissa podcast-palveluissa. Podcast saa uuden jakson joka toinen viikko.