Monet Mikrobitin klassiset vuosikerrat ovat jo tilaajiemme luettavana verkossa. Nostamme retrojuttusarjassamme esiin helmiä vuosien takaa.

Mikrobitissä 10/85 Peliluolan ylikärmes Nordic oli poiminut lehteen 11 erilaista peliohjainta, joista hän loihe lausumahan lyhyen arvionkaltaisen. Muutama kappale tekstiä per ohjain riitti vaikuttamaan mielipiteisiini, vaikken todellisuudessa koskaan päässyt edes näkemään kaikkia Nordicin hyppysissä viihtyneitä kapuloita.

Nordicin sanoilla oli siis sangen painava vaikutus siihen mikä ohjain pian pääsisi pelipöytää koristamaan.

Nordicilla, ja ennen kaikkea ystävillä.

Artikkelia selatessa huomaa, kuinka 80-luvun alkua hallinneet pallopäiset ohjaimet ja yksinkertaiset tikut olivat saaneet väistyä muotoillun kahvan tieltä. Bitin 11 ohjaimen testissä on vain kaksi ohjainta, jotka eivät tätä trendiä noudattaneet.

Artikkelin ensimmäisellä sivulla esitelty Spectravideo QuickShot II on näistä pistoolikahvaisista joystickeistä se legendaarisin. QS2 oli juuri tullut markkinoille, ja se oli ystäväpiirissäni välitön legenda. Kunnolla muotoiltu kahva, kliksuva liipaisin, tukeva rakenne, imukupit ja autofire… Tästä oli pelaajan onni tehty.

On häkellyttävää miten monta QuickShotia piti pistää romuksi ennen kuin ymmärsin, että Nordic oli oikeassa: kestävyys ei ollut kovinkaan kummoinen.

Vaikka QS2 oli ihan tuore joystick, siitäkin oltiin ehditty jo tehdä kiinalainen halpakopio, Medalist. Kuten Nordic totesi, näppärän näköisen Medalistin kestävyys oli huono. Se oli kalvokytkimillä toteutettu sekundaohjain, jonka käyttöikä oli kirjaimellisesti välillä vain vartin verran. En ymmärrä miten isäni suostui ostamaan näitä minulle niin monta, vaikka Medalistit olivatkin päätyneet ripeästi alelaareihin – ja syystä.

Medalist. Ei hyviä muistoja.

Medalistin kestävyydestä kertoo hienosti se, että eräs tohkeissaan pelaava ystäväni onnistui painamaan joystickin kahvan laitteen pohjasta läpi.

Muut peliohjaimet osoittavat miten pihalla suunnittelijat tuohon aikaan olivat. Natisevia kahvoja, huonosti sijoitettuja ja puhki kuluvia nappeja, selkeitä ja rosoisia saumoja… Näin jälkikäteen on vaikea ymmärtää miten esimerkiksi Gunshot tai Superjoy 28 ovat päässeet markkinoille saakka. Ei ihme, että ne katosivat tyhjyyteen yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkin.

Ikävimmät muistot tuolta ajalta kerää kuitenkin Vic 20:lle suunniteltu 1311. Tuo valkomusta, yhdellä napilla ja kolmiomaisella sauvalla varustettu peliohjain oli tarkoitettu kämmenellä pidettäväksi, mutta ei sen muotoilua kenenkään koura kauaa kestänyt. Kramppeja aiheuttava viritys istuikin useimmiten pöydällä, sitä pitkin tietenkin lipsuen.

Kammottava ohjainsauva hiersi peukalonvierustat rakoille joka hemmetin kerta, ja se ainoa nappi, tuo kirkkaan punainen ja muistoissani irvokkaasti ilkkuva painike, oli sijoitettu epämukavasti joystickin eteen, ja toimi ehkä puolet ajasta.

Ja Spectravideon SV-107 -kiekko-ohjain… ”Kivasti käteen sopiva ja kiva käyttää” eivät olisi termejä mitä itse tästä hirvityksestä käyttäisin. Suurpiirteiseen pelaamiseen ja raivonhallinnan harjoittelemiseen varmasti sopiva kapistus!

Voittajaa puolestaan ei Nordicin laitetestin keskeltä ole vaikea löytää. Competition Pro 5000 oli mikrokytkimillä varustettu pallopäinen ohjain, josta tuli nopeasti kuningas. Sitä ei saanut millään rikki, ja isoihin punaisiin nappeihin osui vaikka oli miten sormet rähmässä. Sen ainoa miinuspuoli oli imukuppien puute, mutta lujarakenteista vekotinta ei yhtään pelottanut painaa pöytää vasten. Toisin kuin siis Medalistia, rauha sen sieluttomalle muistolle.

Kaiken kaikkiaan peliohjaimia ei juurikaan ole ikävä. Pikku vesselinä sitä jaksoi ihailla niiden muotoilua ja kekseliästä nappien sijoittelua, mutta todellisuus on, että suurin osa niistä oli silkkaa paskaa.

Kun oli aika vaihtaa pc-pelaamiseen ja hiiriohjaukseen, ei joystickeja tullut ikävä kuin nostalgisissa muistoissa joissa vihdoin pääsisin Zoidsin läpi.

Artikkelin selaamisen suurin anti oikeastaan onkin se ymmärrys, että nykypäivän peliohjainten suunnitteluun nähdään oikeasti runsaasti vaivaa. Kun seuraavan kerran iskee nostalgiakohtaus ja yritän vakuuttaa itselleni, että ennen oli asiat paremmin… Ei. Eivät ne olleet.

Silti… Artikkelia lukiessa tulee mieleen ne monet tunnit, kun vanhalla kuusnepalla on jos jotakin peliä jauhettu. Nuo rumat, kauheat, hauraat ja karmeat ohjaimet ovat olleet se väline, jolla olen ostanut itselleni roppakaupalla rakkaita muistoja. Siihen nähden muisto rakoista ja kipeistä peukaloista on mitättömän pieni hinta.

Tilaaja, tutustu Retrobittiin.

Hei hei, Medalist. Kerro edeltäjillesi terveisiä.