Pelkästään komponenttipula ei ole syynä siihen, että PlayStation 5 tuntuu olevan koko ajan kaupoista loppu. Ainakin Yhdysvalloissa laite on ollut myös kautta aikain myydyin pelikonsoli ensimmäisten viiden kuukautensa aikana, kertoo tutkimusyhtiö NPD.

Virallisia myyntilukuja ei vielä ole julkaistu, mutta tutkimusyhtiö NPD on lukuja ynnäillyt ja tullut siihen tulokseen, että viiden ensimmäisen kuukautensa aikana PlayStation 5 on myynyt Yhdysvalloissa sekä lukumäärällisesti että rahassa mitattuna enemmän, kuin yksikään konsoli ennen sitä. Asiasta kertoi NPD:n johtaja Mat Piscatella Twitterissä.

Lukumäärää ei kerrottu, mutta oletettavasti puhutaan useista miljoonista laitteista. Aiemmin Nintendo kehui vuonna 2018 sen Switch-konsolin olleen Yhdysvaltain myydyin konsoli, kun laitetta oli kymmenessä kuukaudessa myyty 4,8 miljoonaa kappaletta.

Switch jatkaa edelleen vahvasti, sillä kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Switch-laitteita myytiin lukumääräisesti eniten, PlayStation 5:n ollessa puolestaan rahassa mitattuna ykkönen.

Videopelimarkkinoilla menee sekä koronapandemian että konsolijulkaisujen myötä muutenkin lujaa. NPD:n tilastojen mukaan tämän vuoden maaliskuussa Yhdysvalloissa myytiin laitteita 680 miljoonan dollarin edestä, peräti 47 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.