Pokemon Go on yltänyt kaikkien aikojen ennätykseen App Storen ensimmäisen saatavilla olo viikon latauksissa.

Apple vahvisti asian Polygonille, mutta ei toistaiseksi suostunut kommentoimaan tarkkoja latausmääriä. Innokkaat tilastonikkarit joutuvat odottamaan virallisia lukuja The Pokemon -yhtiöltä, The Next Web kirjoittaa.

Applen App Storen kautta on aiemminkin kulkenut melkoisia mobiilihittejä, joten on mielenkiintoista tietää, millainen on ollut edellinen ennätys ja kuinka täysin uusiksi Pokemon Gon aiheuttama ilmiö on sen laittanut. Kannattaa myös muistaa, että aluksi peli oli ladattavissa vain kolmella alueella, jotka olivat Yhdysvallat, Australia sekä Uusi-Seelanti.

Sittemmin Pokemon Go on julkaistu myös lukuisilla muilla alueilla, myös Suomessa. Viimeisin julkaisu tapahtui Nintendon kotimaassa Japanissa, eikä ensimmäistä Pokemon Go -pelin pelaamiseen liittynyttä onnettomuutta tarvinnut odottaa järin kauan.

Ennätysten lisäksi Applen ennustetaan tekevän miljarditulot Pokemon Go -sovelluksen sisäisillä ostoilla.