Huumepappaa syytettiin osallisuudesta Pharmville-kaupan ylläpitoon Silk Road -palvelussa.

Seniorikansalainen ehti kerätä bitcoineina pimeän verkon kautta peräti 19 miljoonan dollarin edestä rahaa. Kiinni jäätyään hän yritti selitellä viranomaisille valtavaa omaisuuttaan pelkästään louhimalla ja kryptokolikoilla kauppaa käymällä ansaituksi. Vaikka vaari saikin huumeita myytyä onnistuneesti, tätä selitystä poliisit eivät ostaneet.

Techspotin mukaan mies onkin nyt myöntänyt syyllisyytensä oikeuden edessä niin rahanpesuun kuin rahan hankkimiseen rikollisin keinoin. Ensimmäisestä luvassa on enintään 20 vuoden ja toisesta 10 vuoden vankeustuomio. Lopullinen päätös lusittavista vuosista on luvassa helmikuussa 2020.

Silkkitien pääpomo Ross Ulbricht istuu omaa omaa 40 vuoden tuomiotaan, josta on anonut armahdusta jo kahdesti. Toistaiseksi anomukset eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta.