Rhode Islandin osavaltion edustaja Robert Nardolillo haluaa asettaa kymmenen prosentin lisäveron väkivaltaisille videopeleille. Nardolillon mukaan näin voitaisiin ehkäistä toistuvia kouluampumisia Yhdysvalloissa.

Nardolillon mukaan olemassa on todisteita siitä, että väkivaltaisille tietokonepeleille nuorina altistuneet ovat muita taipuvaisempia aggressiiviseen ja äärimmäiseen käytökseen. Nardolillo ei kuitenkaan viittaa mihinkään tutkimukseen, Techspot kirjoittaa.

Nardolillon ehdotus ongelman torjumiseksi on uusi lisävero, jonka tuotot on tarkoitus ohjata erikseen perustettavaan rahastoon, josta voitaisiin rahoittaa opiskelijoiden mielenterveyspalveluita. Lisävero lätkäistäisiin väkivaltaa sisältäville peleille, joiden ikäluokitus on vähintään K-17 (Mature). Lisäksi veron piiriin joutuisivat vain aikuisille suunnatut pelit.

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys suojelee sananvapautta myös digitaalisena aikana, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei osavaltio voi kieltää väkivaltaisten tietokonepelien myymistä alaikäisille. Nardolillon mukaan hänen ratkaisunsa olisi vastaus tähän.

Väkivaltaiset videopelit ovat jälleen nousseet otsikoihin Floridassa sattuneen kouluampumisen seurauksena. Kentuckyn kuvernööri Matt Bevin syyttää tapauksesta ”roskapelejä”, jotka tekevät ihmisistä tunteettomia. Myös presidentti Trump nosti eilen videopelit esiin yhtenä syynä väkivaltaiselle käytökselle.