PSVR-lasit PlayStationille julkaistiin noin puolitoista vuotta sitten. Lasien kautta virtuaalitodellisuutta hyödyntäviä pelejä on tulossa tänä vuonna markkinoille vino pino. Mikrobitti kävi ottamassa tuntumaa tämän vuoden virtuaaliuutuuksiin Lontoossa.

Tapahtuman aikataulu oli äärimmäisen tiukka. Aikaa per peli oli varattu vain 15 minuuttia kahta poikkeusta lukuunottamatta. Tähän sisältyi koko sessio peliin perehdyttämisineen. Kovin syvällisiä analyysejä ei ole luvassa, mutta pientä esimakua joka pelistä sentään sai.

Aluksi skandinaavinen toimittajaryhmä vietiin kokeilemaan Firewall Zero Hour -peliä, joka oli tekijätiimin mukaan ensimmäistä kertaa esillä Euroopassa.

Klassisessa monen pelaajan fps-pelissä kaksi joukkuetta kamppailee salaisuuksia sisältävän kannettavan tietokoneen hallinnasta.Toinen yrittää kaapata koneen ja toinen osapuoli puolestaan suojella sitä. Juoni ei ole kovin omaperäinen, mutta taistelu on aivan erilaista, kun hiiren, näppäimistön ja näytön korvaakin vr-laseilla ja pleikkarin Aim Controller -aseella.

Puolen tunnin sessiossa ehdittiin ottaa kolme lyhyttä peliä. Lyhyessäkin ajassa Firewall ehti kuitenkin tehdä vaikutuksen. Erityisesti sisätiloissa taistelu on vakuuttavaa, ja Aim Controllerin tatilla liikkuminenkin onnistuu helposti. Erityisen mahtavaa on kurkkia aseen kanssa nurkan takaa, kurkkiminen kun onnistuu aivan aidosti päätä varovasti liikuttamalla, ei ohjaimen nappia painamalla.

Yllättäen kovin suuria huimausoireita pelissä ei tullut, vaikka pelimaailman ja reaalimaailman liikkeet välillä olivatkin melkoisessa ristiriidassa.

Sen sijaan seuraavana vuorossa ollut Wipeout Omega Collection niitä aiheutti. Peli itsessään on toki vanha kuin mikä, sarja alkoi jo alkuperäisellä PlayStation-konsolilla ja pc-koneilla 1995. Idea ei ole muuttunut sen kummemmaksi, mutta vr-lasit vievät vauhdin huuman jälleen aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Tasaisesti ilmassa leijuvien aluksien kulku ei onneksi rytyytä pahemmin, mutta hieman liian nopeaa maisemien vaihtuminen silti oli. Maaliviivalle päästiin voittajana – mutta kierroskin lisää olisi saattanut saada laadukkaan brittiläisen aamiaisen etsimään nopeaa ulostuloväylää.

SunSoftin Dark Eclipseä ei mitenkään ehtinyt ottaa haltuun vartissa. Taisteluareenamoninpeli vaikutti kiinnostavalta ja kauniilta, mutta lyhyessä ajassa ehdittiin käydä hädin tuskin läpi pelin peruskontrollit. Silmäkarkkia on ainakin luvassa, sillä yhtiön edustaja kehuskeli firmansa palkkaavan aina paikallisen arvostetun grafiikkakisan voittajan SunSoftin leipiin suunnittelemaan peligrafiikkaa.

Älykkyyttään Rick and Morty -faniudellaan korostavia pelaajia kosiskellaan hahmot virtuaalitodellisuuteen vievällä pelillä.

Peli on ollut jo saatavilla Steamin kautta noin vuoden verran, joten netistä löytyy vino pino videoita aiheesta. Kovin innostavaa pelailu ei ollut vain yhden Rick And Morty -jakson katsoneelle, sarjan tosifanit saanevat aiheesta enemmän irti.

Star Child hyödyntää uutta tekniikkaa täysin toisella tavalla kuin muut pelit. Kyseessä on periaatteessa täysin perinteinen sivusta kuvattu tasohyppely – mutta tietenkin kolmessa ulottuvuudessa vr-lasien läpi katsottuna.

Vaikka vr-kokemusten kuvailu ja näyttäminen kahdessa ulottuvuudessa on muutenkin hieman hankalaa ja paikoin tylsää, on Star Childin tuomaa kokemusta lähes mahdoton purkaa tekstiksi. Kyseessä ei ole koko pelimaailmaa muuttava mullistava innovaatio, mutta jotain todella mielenkiintoista uuden ja vanhan erikoisessa yhdistämisessä on.

Mikäli pelikokemuksesta haluaa ”paskat housuun” -tason säikyttelyä, on The Persistance oikea valinta. Juonen osalta mennään klisesammion syvässä päässä, päähenkilö on avaruusaluksen ainoa henkiin jäänyt matkustaja, joka joutuu taistelemaan tiensä zombiviidakon läpi. Ainiin, käytössä on persoonallisena käänteenä zombeista kantasoluja elinvoimaksi imevä pyssy.

Pelin avaruusalus luodaan joka pelisessiota varten uudelleen, joten pikselintarkkoja läpipeluuohjeita on turha odottaa. Uniikkeja kauhuelämyksiä siis tarjolla niitä himoitseville.

Nimensä mukaisesti Cool Paint VR tarjoaa maalaushommia virtuaalitodellisuudessa. Kovin keskeneräinen piirtelyohjelma vaikuttaa kiinnostavalta nopeasti kokeiltuna – mutta niin vaikutti Windowsin Paint vielä 1990-luvulla. Pelin piti tulla ulos jo viime jouluna, mutta julkaisua on lykätty hamaan tulevaisuuteen.

Erittäin mielenkiintoinen on luvattu ominaisuus, jolla peliin voi tuoda sisään omia valokuvia piirtelyn tueksi ja viedä valmiit kuvat ulos jossain muodossa -tarkempaa tietoa tiedostomuodosta ei tosin vielä ole.

Graafiset työt toki sujuvat virtuaalitodellisuudessa, mutta TrackLab VR pyrkii viemään sinne myös musiikin tekemisen. Erittäin hämärällä tavalla toimiva trackeri oli jälleen sarjassamme ”no ei kyllä vartissa ehdi edes pintaa raapaista”. Ominaisuuksia tuntui kuitenkin löytyvän roppakaupalla, eikä soundimaailmakaan ollut hassumpi – tosin demossa ensimmäiset minuutit sujuivat syystä tai toisesta hiljaisuuden vallassa.

Tapahtuman aluksi ohjelmaa jo 90-luvulta asti kehittänyt musiikintekijä esitti sillä DJ-setin, joka sai miettimään josko perinteisten levynpyörittäjien rinnalle nousee piankin tämänkaltaisia liveartisteja.

Japanilaisen kulttuurin hedelmät ovat joskus länsimaisille aivoille lähes mahdottomia käsittää. Myös Salary Man Escape menee kirkkaasti yli suomalaisen hilseen. Pelin mekaniikka tosin on itsestäänselvä, se yhdistää Lemmings-klassikon ja Jenga-tornipelin.

Pelikentältä pitää poistella punaisia palikoita, että rahan perässä juokseva pelihahmo pääsee kentän maaliin. Idea on yksinkertainen, mutta sitä höystetään niin erikoisella kuorrutuksella, että lyhyt sessio sujui lähinnä päätä pyöritellessä ja ihmetellessä.

Animal Force ei edes pyri realistiseen grafiikkaan vaan lataa ruudun täydeltä karikatyyrimaisia 3d-malleja eri eläimistä. Hieman tylsäksi käyneeseen tornipuolustuspeligenreenkin löytyy uusia mausteita, kun soppaan heitetään täysin älyvapaa juoni avaruusolioista ja eläimistä maapallon pelastajina – ja viedään koko juttu virtuaalitodellisuuteen.

Moninpelipuolella taas haastetaan vahvasti Nintendo Wiin klassisen WarioWaren paikka bilepelien kuninkaana. Yksi pelaajista suorittaa tehtävää vr-lasit päässä ja muut pelaajat käyttävät perinteisiä ohjaimia. Bilekäytössä on helppo kuvitella sokkona pelaavan saavan jonkinlaiste erityiskohtelua muilta osallistujilta reaalimaailman puolella.

Minecraftin osoittamaa polkua tallaa kasibittistä grafiikkaa emuloiva Smash Hit Plunder. Nimensä mukaisesti tosin pelissä keskitytään hajottamiseen – ei rakentamiseen. Eipä juuri muuta sanottavaa, kenties sieltä jokin syvempikin peli-idea jostain löytyy.

Koko tapahtuman pankin räjäytti kuitenkin Blood & Truth. Pelistä on pyritty luomaan elämys, jossa pelaaja kokee olevansa aidosti James Bond tai John Wick.

Päällisin puolin perinteiseltä fps-peliltä vaikuttava Blood & Truth on kuitenkin erilainen kuin genren perinteisen edustajat. Esimerkiksi hahmon ohjaaminen ei onnistu vapaasti, vaan liukumalla ennalta määrättyihin kohteisiin. Välillä peli hidastuu kuin John Woo -leffat parhaimmillaan, ja virtuaalipyssyillä saa räiskiä pahiksia hengiltä sydämensä kyllyydestä.

Huumoriruuvia on väännetty juuri sopivasti, menneiden aikojen suurpelien perään haikaileva voi kokea löytäneensä 2010-luvun version Duke Nukem 3D:stä.

Lopuksi oli vielä varattu puolen tunnin sessio Eden Tomorrow:n parissa. Ison rahan seikkailupeli tarjoaa näyttävää grafiikkaa ja mielenkiintoisen idean, jossa pelaaja vuorottelee ihmishahmon ja lentävän robottipallon välillä. Sinänsä kelpo rakennuspalikoista ei kuitenkaan tunnuttu saavan irti mitään erityistä virtuaalitodellisuuden kautta.