Brittien prinssi Harryn sormessa nähty suomalainen Oura-sormus on tuonut viime viikkoina valtavan kansainvälisen julkisuuden Oura Health -startupille. Musta sormus herätti heti kansainvälisen median uteliaisuuden, ja sormuksesta on sen jälkeen kirjoitettu ympäri maailmaa muun muassa The Guardianissa, Ellessä, Daily Mailissa ja Cosmopolitanissa.

Oura Health -startupin kehittämät Oura-älysormus ja mobiilisovellus mittaavat ja analysoivat käyttäjänsä unen laatua, kehon palautumista ja päivän aikaista aktiivisuutta.

Yhtiön perustajajäsen Petteri Lahtela kertoo Talouselämälle, että yhtiö ei voi kommentoida prinssiin liittyviä asioita lainkaan, mutta ilmeisesti prinssi on kuitenkin hankkinut sormuksen itse omasta aloitteestaan.

Lahtelan mukaan haastattelupyyntöjä on tulvinut ympäri maailmaa, ja yhtiön verkkosivujen kävijämäärä kymmenkertaistui välittömästi. Tilauksia tulee samassa suhteessa kuin muutoinkin, eniten Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta, Britanniasta, Saksasta ja muista Euroopan maista.

Yhtiö sai lisää kansainvälistä julkisuutta tällä viikolla, kun teknologiayhtiö Dellin perustaja ja toimitusjohtaja Michael Dell twiittasi pitävänsä Oura-sormuksestaan niin paljon, että päätti sijoittaa yhtiöön MSD Capital -yhtiönsä kautta.

Oura Health lanseerasi uuden sormusmallin näyttävästi viime vuoden kasvuyritystapahtuma Slushissa. Sen jälkeen alkoi ennakkotilauskampanja, joka oli menestys. Tilauksia ennätti kertyä pitkäksi jonoksi, jonka purkaminen on kestänyt. Osa ennakkotilaajista on joutunut odottamaan poikkeuksellisen pitkään, jopa 11 kuukautta.

"Kysymys on sormusten titaanikuorista, jotka ovat custom-valmistettuja jokaiselle sormuskoolle. Meillä on kahdeksan sormusmallia ja 8 eri kokoa, siis 64 eri versiota tuotteesta. Tuotantolinjalla ei voida tehdä kaikkia kokoja jatkuvasti samassa määrin", Lahtela kertoo.

"Emme itsekään osanneet ennakoida sitä, että ennakkotilauskampanja olisi niin suosittu. Tuotannon alkaessa määrä oli niin suuri, että sitä piti kiriä kiinni", Lahtela sanoo.

Lahtelan mukaan sormusta on valmistettu ja toimitettu jo kymmeniätuhansia kappaleita. Tarkempia lukuja myyntimääristä yhtiö ei paljasta.