Yhdysvaltalainen Qualcomm on alkanut tavoitella Huawein sirutoimittajan paikkaa, The Wall Street Journal uutisoi. Tällä hetkellä esimerkiksi suurin osa Android-puhelimista toimii Qualcommin Snapdragon-järjestelmäpiirillä.

Huawein omien Kirin-sirujen tuotanto loppuu kokonaan 15. syyskuuta Yhdysvaltojen sille asettamien rajoitusten vuoksi. Tällä hetkellä amerikkalaiset yritykset voivat harjoittaa liiketoimintaa Huawein kanssa, jos ne onnistuvat hankkimaan siihen lisenssin.

Qualcomm on vedonnut Yhdysvaltain hallitukseen lisenssin toiveissa ja huomauttanut, että jos Qualcomm ei toimita Huaweille siruja niin ulkomaalaiset kilpailijat tekevät sen.

Tämä olisi uhka Yhdysvaltojen markkina-asemalle ja tutkimustoiminnalle 5g-sirujen tuottajana, yhtiö sanoo lausunnossaan. "Yhdysvaltain etujen kannalta (kyseistä) lopputulosta ei voida hyväksyä". Qualcommilta todetaan.

Huawei ilmoitti elokuun alussa, että loppuvuodesta ilmestyvä Mate 40 on viimeinen Kirin-sirun sisältävä puhelin, Androidcentral kirjoittaa. Vaikka Huawei ei pystyisikään myymään puhelimiaan USA:ssa, on sen Kiinan markkina riittävän suuri Qualcommin hyödynnettäväksi.