Reitittimiksi kutsutut laitteet ovat internetin selkäranka. Reitittimetkin ovat todellisuudessa tietokoneita, vaikka ne nykyisin rakennetaankin lähes poikkeuksetta toimimaan nimenomaan reititinkäytössä.

Mikään ei kuitenkaan estä tavanomaista, yleiskäyttöistä tietokonetta toimimasta reitittimenä soveliaan ohjelmiston avulla.

Kotireititin toteuttaa yleensä vain yhtä tehtävää, ja harva koskee siihen vuosikausiin, mikäli netti vain toimii. Mikrobitin tähtijuttu kertoo, mitä kaikkea reitittimellä voikaan tehdä. Lisäksi laaja wlan-opas kertoo, miten saat kaiken irti laitteestasi ja teet siitä lisäksi tietoturvallisen.

Monissa laitteissa on toimintoja, joista omistaja ei ole välttämättä ikinä kuullutkaan.

Reititin voi sen iästä, mallista ja ohjelmistoversioista riippuen kyetä esimerkiksi muodostamaan vieraille varsinaisesta sisäverkosta täysin eristetyn lähiverkon tai priorisoimaan nettiliikennettä sen tyypin mukaan niin, että esimerkiksi tiedostonsiirrot eivät häiritse nettipelaamista.

Moni voisi olla kiinnostunut myös esimerkiksi reitittimen omasta suojatusta vpn-yhteydestä.

Lue lisää: