Mikrobitin Mestari & Testari -podcastin 2. kauden avajaisjaksossa vieraana on roolipelitutkija Jaakko Stenros. Juontajat Teemu "wabbit" Hiilinen ja Tomi Walamies innostuvat muistelemaan 1980-lukua ja pelien rantautumista Suomeen.

Roolipelaaminen syntyi Yhdysvalloissa, mutta ensimmäiset suomalaiset roolipelit tehtiin jo 80-luvun lopussa. Niiden tekijät olivat monesti vain kuulleet amerikkalaisista roolipeleistä, mutta eivät olleet päässeet niitä lukemaan ja pelaamaan. Amerikkalaisia pelejä päästiin pläräämään aluksi, kun vaihto-opintovuotta viettäneet toivat niitä mukanaan.

Suomalaisia roolipelejä on tallessa Suomen pelimuseon kokoelmassa Tampereella.

80-luvun lopussa suomeksi käännettiin muun muassa Dungeons and Dragons ja RuneQuest. Stenrosin mukaan tarjontaa oli tuolloin paljon, joten mikään yksi peli ei hallinnut harrastusta.

Mikrobitillä oli myös oma osansa roolipelaamisen leviämisessä Suomessa, kun Bitin Peliluola-palstalla esiteltiin roolipelejä. (Tutustu vanhoihin lehtiin osoitteessa mikrobitti.fi/retrobitti)

Fantasian jälkeen aihepiirit laajentuivat muun muassa scifi- ja cyberpunk-genreihin. Jos fantasia-aiheista heräsi moraalipaniikki ja pelko pelien kuvitellusta yhteydestä saatananpalvontaan, kohtasivat muutkin pelityypit väärinymmärryksiä. Yhdysvalloissa tiedustelupalvelu takavarikoi GURPS Cyberpunk -kirjat luultuaan niitä oikeiksi hakkerimanuaaleiksi. Kun pelit saatiin takaisin ja myyntiin, oli kannessa salaisen palvelun sensurointiyritystä hehkuttava tarra. Mikäs sen myyvempää.

Pelitutkimus nykymuodossaan syntyi vuosituhannen vaiheessa, kun digipelaamisen merkitys kulttuurissa ja taloudessa kasvoi. Pelien parissa varttuneita kiinnosti myös tutkia niitä kulttuurimuotona. Ala kasvoi sittemmin kattamaan muitakin pelejä.

Jaakko Stenros työskentelee Tampereen yliopistolla pelitutkimuksen yliopistonlehtorina. Hän on tutkinut etenkin roolipelaamista ja larppaamista, mutta myös laajemminkin pelejä ja leikkimistä.

Podcast-jaksossa päästään varsin syvällisiin pohdintoihinkin siitä, mikä on leikin määritelmä ja millä tavalla sääntöjen rikkominen voi olla trollaamisen sijaan joskus kiinnostavaa.

Moni suomalainen tietokonepelisuunnittelija on oppinut pelintekoa pöytäroolipeliharrastuksen kautta. Tampereen yliopistolla pelitutkimuksessa ei kuitenkaan opiskella pelien koodaamista, jota voi opiskella monessa muussa paikassa. Jos pelitutkimuksen opinnot kiinnostavat, niin maisteriohjelmaan voi hakea monien alojen kandidaatintutkinnoilla.

Pöytäroolipelit saivat pari vuotta sitten näkyvyyttä Netflixin Stranger Things -tv-sarjassa. Stenros arvioi, että vielä suurempi merkitys on roolipelistriimeillä, joissa on nykyisin mukana Hollywood-näyttelijöitäkin. Esimerkiksi Critical Role on kasvanut niin suosituksi, että sen yhdestä striimatusta pelikampanjasta on tulossa animaatiosarja The Legend of Vox Machina vuonna 2022.

(Juttu jatkuu upotteen alla. Sulje tarvittaessa adblocker-sovellus.)

Onko harrastuksen suosio jo uudessa huipussaan vai voiko se kasvaa vieläkin suuremmaksi ilmiöksi?

”Sen kun tietäisi. Jos minulta olisi 10 vuotta sitten kysytty, nousevatko pöytäroolipelit uuteen kukoistukseen taloudellisesti, niin olisin ollut vähän epäileväinen. Mutta tämä striimaaminen ja Stranger Thingsit ja muut ovat nostaneet sitä ihan toisella tavalla. Roolipelit ovat nyt suositumpia kuin koskaan aikaisemmin”, Stenros kertoo.

**

Mikrobitin Mestari & Testari -podcastissa peli- ja e-urheilumaailman ilmiöitä tarkastellaan yhdessä e-urheilukenttien mestaripelaaja Teemu ”wabbit” Hiilisen sekä stand up -koomikko Tomi Walamiehen asiantuntevassa opastuksessa.

Mestari & Testari on kuunneltavissa upotteesta jutun ohessa. Lisäksi sen pariin voi virittäytyä Spotifyssa, Apple Podcastissa, SoundCloudissa, YouTubessa sekä muissa podcast-palveluissa. Podcast saa uuden jakson joka toinen viikko.

Päivitetty 15.12. klo 14.35:

Oikaistu otsikosta 1980-luku 1990-luvuksi, sillä takavarikko tapahtui maaliskuussa 1990.