Western Digitalin haltuun päätynyt SanDisk on esitellyt CES-tapahtumassa uutuuksiaan. Huomiota on herättänyt etenkin kahdeksan teratavun ulkoinen ssd-levy.

Kyseessä on kuitenkin vasta prototyyppi, eikä yhtiö kerro milloin tai mihin hintaan levy saapuu kauppoihin. Sen verran laitteesta kuitenkin kerrottiin, että se hyödyntää SuperSpeed-protokollaa, jolla tiedonsiirtonopeus yltää jopa 20 gigabitin sekuntivauhtiin.

Jonkinlaista karkeaa aikataulua voi arvioida yhtiön aiemmista toimista, The Verge spekuloi. Kaksi vuotta sitten yhtiö esitteli prototyyppinä teratavun usb-c-muistitikkua. Nyt esillä on sen lopullinen täysmetallirunkoinen versio. Tikun toisessa päässä on usb-c-liitäntä ja toisessa päässä vanhan mallinen usb-a, näin tikun saa kiinni mahdollisimman laajaan valikoimaan erilaisia tietokoneita ja puhelimia.

Tikku on jo ennakkomyynnissä Western Digitalin sivuilla, teratavun kapasiteetilla sen hinta on 249,99 dollaria. Mikäli 32 gigatavun kapasiteetti riittää, putoaa hinta 10,99 dollariin. Toimitusten luvataan alkavan vielä tämän vuosineljänneksen aikana.