Ah aikoja!

Mikrobitin klassiset kultaiset vuosikerrat tulevat tilaa­jien luettavaksi verkkoon. Löydät ne Retrobitti-osiosta, osoitteesta https://www.mikrobitti.fi/retrobitti.

Pdf-muotoisia klassikkolehtiä voit selata samaan tapaan kuin uusiakin näköislehtiä.

Toimme ensimmäiset, vuoden 1984 lehdet verkkoon vuonna 2018 ja olemme lisänneet retronumeroiden määrää sen jälkeen tasaiseen tahtiin.

Vuonna 1993 C64 ei ollut ”the” kotikone, vaan kilpailu oli siirtynyt jo Amiga-PC-rintamalinjoihin. Pelaajat puolestaan alkoivat siirtyä yhä suuremmin joukoin Super Nintendon kaltaisten pelikonsolien pariin (ensimmäisen pleikkarinkin julkaisuun oli aikaa enää alle kaksi vuotta!) Noihin aikoihin kovia pelejä olivat mättöpelien lisäksi esimerkiksi Ultima-sarja, Space (ja muut) Questit. Windowsissa jyräsi vielä 3.x-perhe.

Keskustelua retrolehdistä ja monista muistakin ATK-aiheista löydät Mikrobitin keskustelualueelta. Pyrimme löytämään vastauksia lukijoiden lähettämiin kysymyksiin, ja mielenkiintoisimmat saattavat löytää tiensä jopa lehteen.

P.S. Mistä haluaisit lukea jatkossa? Onko sinulla kehitysehdotuksia tai juttuvinkkejä? Lähetä meille palautetta foorumilla, palautelomakkeen avulla Mikrobitin sivuilla tai Facebookissa.

Dune II. Lehdessä 2/93 testissä myös merkkimikrojen kansanluokka.