Yhdysvallat haluaa saada SolarWinds-kyberiskujen tekijät edesvastuuseen. Valkoisen talon hallintoon kuuluva kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan kommentoi CNN:lle perjantaina, että tekijät aiotaan saada kiinni nopeasti. Sullivan lupasi, että asiasta tiedotetaan sitten.

Aiemmin viime viikolla presidentti Joe Bidenin hallinto kommentoi, että tapauksen jälkiselvityksen tekemiseen menee useita kuukausia.

Sullivan sanoo Yhdysvaltojen aikovan tehdä monenlaisia toimia, jotta vastaavaa ei pääse enää tapahtumaan. Lisäksi halutaan selvittää tarkemmin, kuka iskun takana oli. Tähän mennessä siitä on syytetty Venäjän hallinnon tukemia verkkorikollisia.

Donald Trumpin hallintokauden lopulla joulukuussa paljastuneen SolarWinds-iskun kohteena oli ainakin neljä USA:n liittovaltion virastoa ja yli 100 yritystä. Hakkereiden uskotaan käyttäneen hyväkseen SolarWindsin Orion-verkonhallintasovellusta tunkeutuakseen organisaatioiden palvelimille.

Hakkerit onnistuivat Microsoftin mukaan jopa pääsemään käsiksi ohjelmistojätin lähdekoodiin. Muutoksia koodiin ei kuitenkaan yhtiön mukaan tehty, vaan tiedostoja vain katseltiin.