Googlen pelipalvelu Stadian omille pelinkehittäjille vakuutettiin töiden jatkuvan vain viikkoa ennen studioiden lakkauttamista, kirjoittaa Kotaku.

Pelistudioiden työntekijöille lähetetyssä sähköpostissa onniteltiin henkilöstöä hienosta työstä ja kerrottiin Googlen vahvistavan investointinsa yksinoikeuspelejä kehittäviin pelistudioihin.

Viisi päivää myöhemmin Stadian pääjohtaja Phil Harrison kertoi pelistudioiden lakkauttamisesta, koska Google ei sittenkään investoisi omaan pelinkehitykseen. Tämän jälkeen työntekijät saivat odottaa vielä kolme päivää lisää päästäkseen puhumaan Harrisonin kanssa. Harrison tunnusti johtaneensa työntekijöitä harhaan aiemmalla sähköpostillaan ja sanoi tienneensä jo tuolloin, ettei Googlen investointi tulisi toteutumaan.

Pelinkehittäjien tuska on ymmärrettävää, sillä yhteensä 150 kehittäjän työt loppuvat studioiden lakkautuksen myötä. Studiot ehtivät olla toiminnassa vain noin vuoden verran.