Vuonna 2018 julkaistu suomalainen Elements of AI -verkkokurssi on ylittänyt miljoonan osallistujan rajapyykin. Tekoälyn perusteisiin keskittyvä kurssi on kerännyt opiskelijoita 170 maasta.

Helsingin yliopiston ja koulutusyritys MinnaLearnin kehittämä kaikille avoin ja maksuton kurssi on viiden vuoden aikana käännetty 26 eri kielelle. Kurssi on lokalisoitu ja julkaistu 30 maassa yhteistyössä yliopisto- ja yrityskumppaneiden kanssa.

MinnaLearnin perustaja ja toimitusjohtaja Ville Valtosen mukaan kurssin sisältö on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan.

“Pelkästään tänä keväänä on nähty valtava aalto uusia tekoälyn sovelluksia, jotka tuovat tekoälyä tiiviimmin osaksi yhä useampien työtä. Tekoälyn logiikan ymmärtäminen, sen hyödyntäminen sekä kriittinen tekoälylukutaito ovat entistä tärkeämpiä taitoja”, Valtonen sanoo tiedotteessa.

Kurssin vastuuopettajana toimivan Helsingin yliopiston ja Suomen tekoälykeskus FCAI:n professori Teemu Roosin mukaan kurssia suunniteltaessa tekoälyn merkitys tulevaisuudessa oli aavistettavissa.

“Nyt, viisi vuotta myöhemmin, monet tekoälysovellukset esimerkiksi tekstintuotannossa ovat monelle arkipäivää. On entistä tärkeämpää, että mahdollisimman moni ymmärtää tekoälyn mahdollisuuksia mutta osaa tarkastella sen hyödyntämistä myös kriittisesti”, Roos sanoo.

Alkuperäisen kurssin pohjalta on kehitetty myös yrityksille suunnattu koulutuskokonaisuus Elements of AI for Business. Suomessa yli 250 yritystä on kouluttanut henkilöstöään kurssin avulla.

Kurssi koostuu itsenäisesti opiskeltavasta materiaalista, interaktiivisista sisällöistä ja tehtävistä ja sen arvioitu työmäärä on noin 30 tuntia. Kurssilla opiskelija oppii ymmärtämään tekoälyyn liittyviä käsitteitä, käyttötapoja ja rajoitteita. Peruskurssille osallistuakseen ei tarvitse koodaustaitoja ja sen kerrotaan sopivan kaikille tekoälyn perusteista kiinnostuneille.