JYVSECTEC eli Jyväskylä Security Technology on sijoittunut kolmanneksi kansainvälisessä Critical Infrastructure Security Showdown 2020 – Online -tietoturvakilpailussa.

Asiasta tiedotti maanantaina Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK, jonka IT-instituuttiin kyseinen kyberturvallisuuden tutkimus-, koulutus- ja kehityskeskus kuuluu.

Kilpailussa keskityttiin tietoverkkojen fysikaalisten järjestelmien suojaamiseen ”vedenpuhdistuksen osalta”. Tiimit jaettiin hyökkääjiin, joiden tehtävänä oli vaikuttaa hakkeroimalla vedenpuhdistuksen prosesseihin ja laitteisiin sekä puolustajiin, jotka keskittyivät havaitsemaan hyökkäykset.

JYVSECTEC:n viisihenkinen tiimi osallistui kilpailuun hyökkääjänä. Joukkue sai kehuja erityisesti vedenpuhdistamon toiminnan kokonaisvaltaisesta ymmärtämisestä. Se onnistui vaikuttamaan kaikkiin vedenpuhdistuksessa tarvittaviin olennaisimpiin prosesseihin.

”Tiimit pisteytettiin kaavalla, johon liittyi muun muassa kunkin hyökkäyksen kohde, sen onnistuminen ja sen havaittavuus paikan päällä”, JYVSECTEC:n joukkuetta luotsannut tekninen asiantuntija Heikki Salo JAMK:n IT-instituutista kertoo.

”Voittajaksi selviytyi eniten pisteitä kerännyt KopiTiam ja toiseksi KPMG.”

Neljännen kerran järjestettävän kilpailun takana ovat Singaporen teknillisen ja muotoilun yliopisto SUTD sekä kyberturvallisuustutkimuskeskus iTrust. Kilpailuun osallistui 17 joukkuetta ympäri maailmaa.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun tiimiin kuuluivat Heikki Salon lisäksi Joni Ahonen, Teemu Kontio, Marko Silokunnas ja Samir Puuska.