Tieto selviää EU:n tuoreesta R&D Scoreboard -julkaisusta. Julkaisun luvut ovat vuodelta 2018.

Maailman 2500 eniten t&k-investointeja tekevän yritysten t&k-menot kasvoivat yhteensä yhdeksän prosenttia, mikä on nopein kasvu vuosiin. Erityisen nopeasti tutkimustaan lisäsivät kiinalaisyritykset. Suomessa yritysten tutkimuksen kasvu oli selvästi hitaampaa, vajaat viisi prosenttia.

Suomalaisyrityksiä 2500 suurimman tutkijan joukkoon ylsi 17. Ruotsista listalle nousi 33 ja Norjasta kymmenen yritystä. Väkilukuun suhteutettuna Euroopan tutkimuksen suurvalta on Sveitsi, josta listalla on peräti 58 yritystä.

Suurin suomalaistutkija Nokia oli vuonna 2018 maailman 36:nneksi eniten t&k:hon investoiva yritys.

Maailman suurimmat t&k-menot ovat amerikkalaisilla Amazonilla ja Alphabetillä. Euroopan kärjessä ovat saksalaiset Volkswagen, Daimler ja BMW. Muun maailman ykköstutkija on Samsung Electronics.

Tutkimus on varsin keskittynyttä suuriin yrityksiin, sillä 50 suurinta tutkijaa kattaa jo lähes puolet kaikista tutkimusmenoista.