Suomalaisen autopeliveteraanipoppoo Bugbearin Wreckfest on päätynyt valmiiksi peliksi mutkaisten erikoiskokeiden kautta. Tukku epäonnistumisia ei onneksi lannistanut studiota, sillä lopputulos on paineessa tiivistynyt paria rosoa lukuun ottamatta timantiksi.

Odotusten ristipaineessa

Bugbearin edellinen peli, tuhoon ja valtavaan vauhtiin keskittynyt Ridge Racer: Unbounded ei ollut sellainen valtava menestys kuin studiolla ja julkaisijalla toivottiin. Peli itsessään oli erinomainen, mutta lisenssi ja siihen kohdistetut odotukset eivät ainakaan pelaajien silmissä kohdanneet Bugbearin visiota. Vaikka arvostettu FlatOut-lisenssi oli valunut muille maille, lukkarin rakkaus jokamiesluokkaan ja romuralliin ei ollut päässyt laantumaan.

Wreckfest ilmestyi ensimmäisen kerran pelaavan kansan tietoisuuteen 2013 työnimellä ”The Next Car Game” ja varsinaista julkaisua oli lupa odottaa kenties vuoden 2015 tietämillä. Julkaisijoilta ei tullut kuitenkaan vastakaikua, joten rahoitusta ja näyttöjä yleisön kiinnostuksesta lähdettiin hakemaan Kickstarterista.

Joukkorahoituksen tahmea alku sai kuitenkin Bugbearin peruuttamaan kampanjan ja keskittymään pienten pelattavien ennakkoversioiden luomiseen, jotka saivatkin Steamissa huomattavasti innokkaamman vastaanoton.

Nelivuotiseksi venähtänyt Early Access -vaihe alkoi 2014, jonka aikana peli nimettiin virallisesti Wreckfestiksi. Hiljaisemmat vaiheet päivitystahdissa saivat aikaan huhuja koko tuotoksen peruuntumisesta, mutta kaikkien onneksi THQ Nordic poimi julkaisuoikeudet peliin ja pisti kehitykseen vauhtia.

Wreckfest pääsi tämän turvin pois Early Accessista merkittävän sisältöpäivityksen myötä.

Kaksi tusinaa koulubussia ja kolmipyöräinen britti

Pelin päälle on siis roiskunut melkoinen määrä rapaa sen kehityksen aikana, ja tekijöiden uskoa itseensä on varmasti kyseenalaistettu moneen otteeseen. Lopputulos on kuitenkin raudanluja osoitus ammattitaidosta ja siitä visiosta, mikä teki FlatOuteista monien suosikkiautopelejä vuosikausiksi.

Legendaarinen Destruction Derby -sarja lienee ollut toinen mittatikku, jota vasten Wreckfestin ominaisuuksia on kehitetty.

Monessa kohtaa on menty vielä paljon pidemmälle ja vaikka FlatOuteista tutut, kuskin viskaamiseen perustuvat minipelit puuttuvat (vielä), puutetta paikataan esimerkiksi pistämällä kolmipyöräiset Reliant Robin -kloonit koulubusseja vastaan.

Wreckfest on karsinut muoviset hahmot sekä niiden yhdentekevät löpinät pois yksinpelikampanjastaan. Pelaaja on kuski, jonka tehtävä on voittaa ja näin edetä amatöörisarjoista kohti ammattilaisliigaa ja entistä tehokkaampia ajokkeja. Matkan varrelle osuu kaikenlaisia kisoja ruohonleikkureilla kisaamisesta romuralliin ja ovaaliratoihin.

Vaihtelevuutta on mukavasti pääasiallisia perinteisiä ratakisoja sivuuttamatta. Siksi uuden sarjan aukeamista odottaa innolla vain nähdäkseen, kuinka reikäpäisiä ratoja pääsee ajamaan.

Taivaallinen tuntuma

Bugbear on löytänyt erinomaisen otteen tiehen ja liikevoimaan. Wreckfest ei ole kenties maailman syvällisin simulaatio, mutta neljän renkaan ote alustaan on aina johdonmukainen mutta sopivan rento.

Sivuluisut soralla lähtevän äärimmäisen makoisasti pelaajan annosteltua kaasua ja käsijarrua oikeassa suhteessa. Uskottavan ja selkeän ohjattavuuden ja palautteen takia pelaaja ymmärtää jo ennen kiepsahdusta tai puun ympärille kietoutumista, miksi näin tapahtui.

Peliohjaimen tärinöiden, renkaiden ulvonnan ja moottorin pärinöiden antama palaute toimii loistavasti ja auttaa pelaajaa puskemaan autonsa suorituskyvyn äärirajoille.

Kun oikeat säädöt ja perstuntuma löytyy, kolhuja ottanut kiesi liukuu mutkasta toiseen selkärangasta. Vastaheitot, käsijarrukäännökset ja kahva edellä ajaminen onnistuvat kaikki. Vaikeustasoa kaipaavat voivat vähitellen luopua ajoavusteista ja saavuttaa vieläkin tarkemman kontrollin omaan ajokkiinsa. Se palkitaan myös suuremmalla palkkiolla, jolla ostella joko parempia sylintereitä tai vaikka pumpattavan hain katolle.

Yksityiskohtaisia autoja on muutenkin mukava ihailla ja tuunailla parempaan kuosiin niin suorituskykynsä kuin ulkoasunsakin puolesta erottuakseen edukseen hiekkakuopilla.

Täten esimerkiksi tarinankerronnan puute ei häiritse hetkeäkään, sillä muhevan ohjaustuntuman ansiosta peli itsessään toimii parhaana mahdollisena motivaationa pelata vielä se yksi kisa. Uusia ajoneuvoja on luonnollisesti mukava avata, tuunata ja maalata, mutta itse kisaamisen viihdyttävyys ajaa tällaisten sekundääristen tavoitteiden ohi.

Ihanan inhimilliset virheet

Ajotuntuman ohella myös tekoäly ansaitsee erityiskiitosta. Kuivan ja täydellisen kiskoilla ajamisen sijaan ne tönivät takaisin – joskin paljon vähemmän kuin ihmispelaajat – ja ennen kaikkea tekevät ajovirheitä niin yksin kuin ryhmässäkin.

Pelaajan pitäminen mukana kisoissa ei vaadi keinotekoista kuminauhaa, sillä edessä posottava auto voi vetää mutkan suoraksi renkaiden sekaan sinkoutuen, tai törmäillä kilpakumppaninsa kanssa molempien päätyessä poikittain muiden kilpailijoiden tielle. Tämä tekee niistä inhimillisempiä, arvaamattomampia ja hauskempia kilpakumppaneita virheineen kaikkineen.

Hieman aggressiivisempiakin ne voisivat olla etenkin tilanteessa, jossa pienellä viimeisen kurvin töytäisyllä omaa sijoitusta voisi parantaa merkittävästikin. Isoihin sumppuihin ne tosin ajavat ilahduttavalla vauhdilla.

Teknisellä puolella peli toimii suurimmalta osin moitteetta. Monipuolinen valikoima ratoja on täynnä yksityiskohtia ja penkereet on silattu tyydyttävästi tuhoutuvalla rojulla. Erinomainen fysiikkamallinnus ulottuu ajomallinnuksen lisäksi korien puolelle, jotka painuvat osuma osumalta enemmän kasaan joka puolelta. Tässä mennään ajoittain jo varsin epärealistiselle puolelle, kun autoa muistuttavassa pannukakussa ei ole tilaa kuskille ajaa tai hengittää.

Peli pyörii moitteetta kaikki asetukset tapissa, jos alta löytyy nykykehityksen mukaan pätevä pelikone. Sen suuremmin testaamatta voisi veikata, että liukusäätimet minimiin ruuvaamalla Wreckfest pelittäisi vielä melkoisella perunallakin. Tämä lupaa hyvää myöhemmin ilmestyviä konsoliversiota ajatellen, sillä pc-versiosta saadaan hyvin todennäköisesti kasattua yhtä aikaa näyttävä, että sulava konsolikokemus.

Steam-versioon ilmestyy myös lisäsisältöä modien muodossa, jos haluaa tuunata romurallinsa vaikkapa NASCAR-kisojen tapaiseksi.

Tällejäkin tulee

Kovissa törmäyksissä peltien murskautumisen ja ilmassa lentelevien kappaleiden näyttävyyden takia onkin pienoinen harmi, että sinänsä komeita kisatallenteita ei voi pistää säilöön tai kelata taaksepäin. Jos erityisen komean tällin haluaa tallettaa jälkipolville, pitää käyttää esimerkiksi Windows 10:n tai Nvidian omia tallennustapoja.

Aivan arviourakan lopussa tapahtui myös erittäin harmillinen pelitallenteen korruptoituminen toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Lähes finaalissa ollut uramoodi palautui tylysti alkupisteeseensä, eikä peli ainakaan tällä hetkellä tue Steamin Cloud Sync -palvelua. Tallennushakemisto kannattaa ehkä ottaa kaiken varalta käsipelillä säilöön, vaikka tukifoorumeiden selailun perusteella ongelma onkin hyvin harvinainen.

Toinen suurempi kritiikki tulee käyttöliittymäsuunnittelusta, joka kaipaisi vielä hieman huomiota etenkin moninpelin puolella. Wreckfest on selvästi hakenut hyvin minimalistista otetta käyttöliittymäänsä, mutta tyyli menee ajoittain selkeyden ohi.

Eri kisojen autorajoitteiden, kisoista saatavien pisteiden ja kisavalikon valintojen epäselvyyden kaltaiset pienet kämmit tekevät yksinpelimenujen selaamisesta rasittavaa. Moninpelin asetusvalikossa oli parannettavaa tiedon pihtaamisen suhteen, sillä esimerkiksi radan pintojen koostumusta näe mistään, jolloin eri pintoja varten tehtävät asetukset on tehtävä ulkomuistista.

Muutoin kavereiden kanssa kisaaminen on äärimmäisen viihdyttävää ja ainakin Suomessa latenssi pysyi erittäin hallittavana eikä häirinnyt kylki kyljessä kaahaamista kertaakaan.

Parasta ryminää

Wreckfest on paineessa puristunut melkoiseksi tapaukseksi. Se heijastelee Demolition Derbyn ja Bugbearin oman FlatOutin parhaita puolia ja muistuttaa nykypelaajille mikä teki molemmista niin viihdyttäviä pelattavia. Arcaden ja realismin välimaastossa sijaitseva ajomallinnus on markkinoiden paras, etenkin mitä hiekka- ja sorapintaan tulee.

Jo pelkkä ajaminen on niin viihdyttävää, ettei sen kylkeen kaipaa yhtäkään päälle liimattua videopätkää, jossa sliipatut robotit monologisoivat jotain ”moottoriurheilun jaloudesta” tai ”katuautoilun pimeästä puolesta”. Ota auto, aja se radalle, pidä hauskaa.

Kun renkaiden viime säteet laskevat hiljalleen kuusien taakse auringon käryn täyttäessä sieraimet voi vain todeta, että edellisessä kisassa tuli kenties yksi tälli liikaa.

– Matti Isotalo

PLUSSAT:

  • Loistava ajomallinnus ja tuntuma tiehen
  • Monipuolinen yksinpelikampanja ilman höttöä
  • Inhimillinen tekoäly
  • Workshop-tuki

MIINUKSET:

  • Käyttöliittymä kaipaa parantamista
  • Ei Cloud Sync -tukea