Pelistudio Dontnod Entertainment ihastutti muutama vuosi sitten teinidraama Life is Strangella, jossa käsiteltiin ajankääntämisen uhkien ja mahdollisuuksien lisäksi vakavia aiheita kuten kiusaamista, itsemurhaa ja vanhemman kuolemaa.

Uudessa Vampyr -pelissä vakavuusnappi on käännetty kaakkoon ja hitsattu paikoilleen. Pelin tapahtumat sijoittuvat vuoden 1918 Lontooseen, jossa espanjantauti on tehnyt laajaa tuhoa ja tappaa ihmisiä edelleen. Sairaus ei myöskään ole ainoa asia, mihin ihmiset kuolevat.

Tohtori ja verispelialisti Jonathan Reid herää uuteen elämäänsä vampyyrina ja tappaa ensitöikseen häntä etsimään tulleen siskonsa. Tästä saadaankin mukavasti draamaa ja syyllisyyttä Jonathanin epäkuolleeseen elämään. Vastasyntynyt vampyyri ei saa kuitenkaan heti tilaisuutta vaipua epätoivoon, sillä kaduilla vastaan tulevat ihmiset ampuvat ja jahtaavat häntä surutta.

Onneksi muutamien käänteiden jälkeen Reid saa apua kollegaltaan ja uudelta ystävältä, tohtori Edgar Swansealta. Edgar palkkaa Jonathanin Pembroken sairaalaan yövuoroon, jossa majapaikkaa pitää toinenkin vampyyri.

Asukkailla on kurjaa

Jonathan on hereillä ja liikkuu pelkästään öisin, ja matkoillaan hän tapaa sairaalan työntekijöiden lisäksi muutamia yökukkujia, joilla on kaikilla omat tarinansa, salaisuutensa ja ongelmansa. Epidemia antaa uskottavan tekosyyn udella asukkailta näiden elämästä ja asuinalueesta, ja tavallisten kysymysten lisäksi dialogipyörään aukeaa erityiskysymyksiä, joiden avulla Jonathan saa urkittua asukkaiden salaisuuksia. Erityiskysymysten aukeamiseen vaikuttavat keskustelun kulku, mitä muiden asukkaiden kanssa on juteltu sekä löydettävät esineet, kirjeet ja dokumentit.

Kohdatutut ihmiskohtalot ovat karuja. Ensimmäinen maailmansota on jättänyt syvät arvet miehiin, ihmiset elävät köyhyydessä ja kurjuudessa, tautiepidemian uhrit on jätetty koteihinsa mätänemään. Osa hoitajista on menettänyt toivonsa ja jotkut ovat päätyneet rahastamaan potilaspaikoilla. Espanjantaudin lisäksi öisillä kaduilla riehuu skaldeja, jotka ovat alempien vampyyrien eläimenkaltaisia, silmittömästi tappavia jälkeläisiä. Osa ihmisistä luulee tarinoita näistä hirmuteoista vain kuumehoureiksi, mutta jotkut tietävät paremmin.

Koska öiset kadut ovat suurimmaksi osaksi tyhjiä, valittujen asukkaiden tarinoilla saadaan luotua ajankuvaa ja kerrottua sen ajan ongelmista. Tummaihoinen ambulanssikuski salaa suhteensa valkoihoisen naisen kanssa, äärimmäisen pätevä naishoitaja ei saa tehdä lääkitsemispäätöksiä sukupuolensa takia, intialaisen verenperinnön omaava nainen saa kuulla pilkkaa ihonväristään ja sodan yhdistämä miespari pohtii salaisen suhteensa julkistamista. Eräs mies potee rottafobiaa, sillä jyrsijät olivat järsineet hänen kasvojaan hänen ollessaan kiipelissä sodan aikana.

Tarinat ovat tärkeitä ja mielenkiintoisia, ja ne jäävät mieleen pelaamisen jälkeenkin. Ikävä kyllä synkkiin kertomuksiin alkaa pian turtua, sillä missään ei ole huumorinpilkahdustakaan. Toivoa tai keveyttä vastapainoksi kurjuudelle on turha etsiä.

Toinen turtumiseen vaikuttava seikka on se, että asukkaita käytetään resursseina. Keskusteluista saa kokemuspisteitä sen mukaan, miten paljon salaisuuksia on auennut. Massiivisesti enemmän kokemusta saa asukkaiden kuiviin imemisestä, ja mitä enemmän henkilöstä saanut selville, sitä enemmän pisteitä ropisee.

Tämä tekee keskusteluista ja muutamista asukkaiden tarjoamista tehtävistä pakkopullaa. Niitä on pakko suorittaa, jotta pääsee pelissä eteenpäin. Dontnodin pelinkehittäjät ovat haastatteluissa kertoneet, että ajan kääntäminen Life is Strangessa oli vain mekaaninen keino, jonka avulla he saivat kerrottua vakavista aiheista. Tuntuu pahasti siltä, että vampirismi on Vampyrin tapauksessa samanlainen keino, jonka avulla saadaan keskityttyä espanjantautiin ja 1900-luvun alun yhteiskunnan ongelmiin.

Päähenkilöllä on surkeaa

Jonathan on siitä surkeassa asemassa, että hänet luonut vampyyri on hävinnyt kuin tuhka tuuleen, eikä ole auttamassa untuvikkoa uuden elämän alkuun. Jonathan kyllä välillä kuulee tekijänsä teatraalisia ja runollisia muminoita korvassaan, mutta kaikki pitää opetella itse. Sisarensa murhasta hän syyttää sekä itseään että mestariaan ja haluaa löytää tekijänsä, jotta saisi ainakin vastauksia.

Mutkia matkaan tuovat katujen kulkijat, jotka tietävät Jonathanin todellisen luonteen. Lontoon vampyyritilanne ennen Jonathanin heräämistä on äitynyt niin pahaksi, että kaduilla partioi Priwenin kaarti, positiivisesti vampyyreihin suhtautuvasta Brothers of Saint Paul’s Stole -lahkosta irtautunut militantti siipi. Kaartilaiset ovat päteviä vampyyrinmetsästäjiä ja ovat järeästi varustautuneita asein, soihduin ja ristein. Heidän lisäkseen hämyisillä kujilla on raivotautisia skaldeja ja ihmissuden näköisiä petoja.

Pelaaja voi dialogin ja toimiensa puitteissa hieman päättää, miten Jonathan suhtautuu uuteen elämäänsä. Itse valitsin pysyä mahdollisimman inhimillisenä ja tappaa vain muutamia ihmisiä silloin tällöin. Verenhimo haittaa välillä potilaiden hoitamista, mutta muuten ihmisyyden ja vampirismin konflikti tuntuu olevan enemmän pelaajan kuin hahmon pään sisällä.

Pelaajalla on ikävää

Vampyrin vaikeustaso on sidoksissa tapettujen ihmisten määrään. Teoriassa tämä on hyvä idea, sillä se sopii teemaan mainiosti. Ihmismäisenä pysyttelevä Jonathan on heikompi, mutta tappamalla ja verta juomalla vampyyrin kyvyt vahvistuvat. Käytännössä pääjuonen eteneminen on kuitenkin ärsyttävän grindaamisen takana, sillä tehtävien suorittamisen tiellä on aina todella kovaa kurittamista kestäviä vihollisia.

Erilaisten vampyyrin erikoiskykyjen sekä kestävyyden ja terveyden kaltaisten perusominaisuuksien kehitys riippuu saaduista kokemuspisteistä. Kuten sanottua, tapetuista ihmisistä saa paljon enemmän ekspaa kuin elävistä. Kykyjen kehittämiseen vaaditut pistemäärät kasvavat tasaisesti ja valintoja täytyy tehdä. Käytänkö vaivalla kerätyt pisteet kerralla yhden päheän erikoishyökkäyksen kehittämiseen vai parannanko useita kykyjä vähäsen?

Erikoiskykyjen käyttö riippuu siitä, miten täynnä ja miten pitkä verimittari on. Käytetyt kyvyt tietenkin myös lataavat itseään hetken aikaa ennen kuin niitä voi käyttää uudestaan. Taistelussa verta saa lisää joko mukana kannettavasta seerumista tai jos onnistuu puremaan pökerryksissä olevaa vastustajaa. Käytännössä tämä johtaa siihen, että vihollisia joko hakataan teräaseilla kuin heikkopäinen tai ammutaan muutamia laukauksia, kunnes taas ladataan asetta hitaasti.

Vastustajat ovat nopeita ja tekevät osuessaan todella pahaa jälkeä, joten mistään taktiikasta on turha edes haaveillakaan. Jos vihulaiset saavat Jonathanin nujerrettua, se ei tarkoita kuolemaa. Mies pöllähtää takaisin olemassaoloon hieman kauempana, mutta ilman resursseja joita taistelun aikana tarvitaan. Toisin sanoen, verimittari on usein nollassa ja ammukset loppu. Lisää verta saa onneksi rouskuttamalla rottia.

Estetiikolla on ankeaa

Äärimmäisen ärsyttäväksi tehtävien suorittamisesta tekee myös se, että alueelta toiselle siirtyminen ja nukkuminen herättää samat viholliset henkiin, eikä pikamatkaaminen ole mahdollista. Muutamia vihollisia on mahdollista välttää reittivalintojen avulla, mutta hyvin usein ainoa vaihtoehto on taistelu.

Jos pelaaja päättää nostaa Jonathanin tasoja tappamalla ihmisiä, on siinäkin omat ongelmansa. Ennen asukkaan tappamista tämä on hypnotisoitava ja vietävä nurkan taakse piiloon ruokailuhetkeä varten. Jokaisella asukkaalla on oma hypnotisointiarvonsa, jonka on oltava sama tai pienempi kuin päähenkilöllä. Jonathanin arvo nousee vain päätehtävän edistymisen myötä, joten iso osa asukkaista on aluksi ruokalistan ulkopuolella.

Lontoo on jaettu eri kaupunginosiin, ja niiden asukkaiden tappaminen vaikuttaa negatiivisesti kyseisen kaupunginosan ilmapiiriin, jolloin muut asukkaat sairastuvat. Tauti vaikuttaa taas asukkaista saatavien kokemuspisteiden määrään, mutta onneksi sairastuneet voi parantaa erilaisilla parannusliemillä. Jos kaupunginosan ilmapiiri taas laskee alle tietyn tason, hirviöt valtaavat kadut, asukkaita katoaa ja heidän tehtäviään ei voi suorittaa. Ekspan saaminen on siis jatkuvaa, tasapainottelevaa resurssipuljaamista asukkaiden ja asuinalueiden suhteen.

Vaivalloisen mekaniikan lisäksi pelin grafiikka on puutteellista. Öinen kaupunki näyttäytyy lähinnä ruskean ja harmaan sävyissä, kylpien välillä katuvalojen keltaisessa valossa. Autiot kadut ja varastot tuntuvat liian tyhjiltä, sillä vihollisten voimakkuuden takia etenemisen voi pysäyttää jo kolmekin kaartilaista. Ihmiset ovat karun näköisiä, välillä jopa kamalan rumia. Erityisesti suun animointi saa asukkaat irvistelemään rumasti.

Vampyyrifanilla on mälsää

Länsimainen populaarikulttuuri on kyllästetty ihanilla vampyyreilla, joten odotin Vampyrin teemalta paljon. Ikävä kyllä sen näkemys vampyyreista on yhtä ankea kuin koko muukin peli. Ihmisyyden ja vampirismin yhteensovittamisen tuskaa käsiteltiin paljon paremmin esimerkiksi Buffy Vampyyrintappaja ja Angel -sarjoissa. Jonathan jää kaukaiseksi kakkoseksi sekä sielullisen Angelin synkistelylle että sieluttoman Angeluksen riemuitseville verikekkereille.

Ja missä on karismaattisuus, hurmaavuus ja seksuaalisuus? Pelaajan on turha odottaa True Blood -kirjojen tai -sarjan ylipursuavaa seksuaalisuutta ja eroottisuutta, hurmeisista orgioista nyt puhumattakaan. Verestäväsilmäinen Jonathan näyttää enemmän kärsivältä venäläisaristokraatilta kuin pelkällä katsellaan pöksyt pois hurmaavalta vampyyrilta. Keskinkertainen ääninäyttely ei auta asiaa ja veren imeminenkin on pelkkä ruokailutapahtuma, ei hekumallinen tarpeen tyydytys.

Entäpä Vampire: the Masqueraden tutuksi tuoma vampyyrien välinen politikointi ja salakähmäiset suunnitelmat? Omassa parinkymmenen tunnin pelisessiossani sain siitä vihiä vain yhden lyhyen keskustelun verran. Ilmeisesti vanhempien vampyyrien keskuudessa on tietty nokkimisjärjestys ja käyttäytymiskoodisto, mutta sen laajempi merkitys pelin loppuosalle tuskin tulee olemaan kovin iso.

Usein vampyyritarinoissa on myös tärkeänä mausteena salamyhkäisyys ja vampyyrien yliluonnolliset kyvyt. Priwenin kaartin avoin ammuskelu kaduilla ja heidän ylivoimaisuutensa Jonathanin kehittyvistä kyvyistä huolimatta lässäyttävät tunnelmaa pahasti.

Kokonaisuutena Vampyr jättää kylmäksi. Sen hyvät ja mielenkiintoiset ideat hukkuvat yleiseen vaivalloisuuteen ja ilottomaan synkkyyteen, eikä se palvele myöskään vampyyrifiktiosta pitäviä. Jos resurssienhallinta ja haastava vaikeustaso houkuttavat, kannattaa kokeilla. Muiden kannattaa jättää välistä.

– Elisa Wiik

Plussaa:

  • Päätarina on jokseenkin kiinnostava
  • Asukkaiden taustatarinat ovat koskettavia
  • Sairaala tukikohtana on hyvä idea

Miinusta:

  • Ylenpalttinen kurjuus
  • Eteneminen on vaivalloista
  • Näyttää rumalta