Trendi jäi kuitenkin lyhyehköksi, kun kuluttajatkin heräsivät siihen, että isot megapikselimäärät tarkoittavat pieniä kuvapisteitä eli heikompaa kuvanlaatua. Nyt megapikselikilpailu on tullut takaisin, mutta onneksi hieman terveemmässä muodossa, The Verge kertoo.

Sony ja Samsung ovat merkittäviä kuva-antureiden valmistajia ja molemmat ovat julkaisseet omat 48 megapikselin anturinsa lähiaikoina. Ennakkotietoien perusteella ensimmäiset uusien antureiden käyttäjät vaikuttaisivat olevan Huawein alabrändi Honor sekä toinen kiinalaisvalmistaja Xiaomi.

Honorin ”hirviökameramalli” tulee olemaan Honor View 20, joka on jatkoa edellisvuoden View 10 -mallille. Honor View 20:n kamerassa on Sonyn uusi 48 megapikselin IMX586-anturi ja sen järjestelmäpiiri on Huawein tuore Kirin 980. Kovin paljon muuta puhelimesta ei vielä tiedetä. Sen näytössä ei kuitenkaan ole perinteistä lovea, vaan uudenlainen reikä kameraa varten.

Xiaomin tulevasta monsterikamerapuhelimesta tiedetään vielä vähemmän. The Vergen mukaan yhtiön perustaja ja johtaja Lin Bin on jakanut kiinalaisessa somepalvelu Weibossa kuvan laitteesta, joka on varustettu 48 megapikselin kameralla, mutta toistaiseksi ei ole selvillä, onko kyseessä Sonyn vai Samsungin kenno. Laitteen julkaisun pitäisi kuitenkin tapahtua tammikuussa.

Samsungin ja Sonyn 48 megapikselin kennoissa on paljon samaa. Molemmat ovat fyysisesti isoja, 1/2.0 tuumaa, mutta koska kuvapisteitä on paljon, yksittäisen kuvapisteen koko on vain 0,8 mikronia. Tavallinen koko lippulaivaluurien kameroissa on 1,4 mikronia.

Monsterikamerat kuitenkin kompensoivat pieniä kuvapisteitä yhdistämällä useamman kuvapisteen tietoja siten, että lopputuloksena on 12 megapikselin kuva käytännössä 1,6 mikronin kuvapisteillä tallennettuna.

Vastaavaa ylinäytteistystä teki jo aikoinaan Nokia, jonka alkuperäinen hirviökamerapuhelin eli Nokia 808 PureView käytti isoa 41 megapikselin kennoaan tuottaakseen pienemmän, mutta yksityiskohdiltaan ylivertaisen kuvan.

Lähde: Tivi