Yleensä YouTube tekijänoikeusrikkeiden taustalla on luvatta käytetty musiikki, jota soitetaan videon taustalla. Harvemmin kyse on siitä, että tubettaja soittaa itse nokkahuilulla tekijänoikeudella suojatun kappaleen – vieläpä varsin huonosti.

Ruotsalainen tubettamisen megatähti Felix ”PewDiePie” Kjellberg sai YouTubelta takkiinsa, kun hän soitti ”Meme Review” -videolla yhdessä tähtitubettaja JJ ‘KSI’ Olatunjin kanssa Titanic-elokuvasta tutun ”My Heart Will Go On” -kappaleen.

Kappaleen esittäminen oli kuitenkin ilmeisen huono idea, sillä ulkopuolinen yhtiö oli ilmeisesti vaatinut kappaleen tekijänoikeuksiin vedoten videon mainostuotot itselleen. YouTube oli suostunut vaatimukseen, mikä tarkoitti sitä, että videosta tulleet rahat siirtyivät uuteen osoitteeseen.

Ratkaisun kirvelevyyttä lisää se, että videolla on yli 7 miljoonaa katselukertaa, mikä tarkoittanee varsin merkittäviä mainostuloja. Todennäköisesti päätöksen taustalla oli yksinkertaisesti YouTuben yliaktiivinen algoritmi, joka suostui sysäämään tekijänoikeudet kolmannen osapuolen yhtiölle.

Kjellberg kertoi tapahtuneesta Instagramissa. Samalla hän totesi valittavansa päätöksestä.