Applen on jo pitkään huhuttu julkaisevan uusi edullinen iPhone, jota on kutsuttu epävirallisilla lempinimillä ”iPhone 9” ja ”iPhone SE 2”. 9to5Macin mukaan uutuusluurin julkaisu on nyt todella lähellä ja siitä tiedetään jo tärkeimmät yksityiskohdat.

Tiedot ovat peräisin luotettavana pidetyltä Apple-vuotaja Ming-Chi Kuolta. Hänen mukaansa on mahdollista, että Apple alkaisi ottaa ennakkotilauksia vastaan jo tänään perjantaina. Julkaisupäivästä ei ole kuitenkaan varmaa tietoa.

Tiettävästi uutuuden tuotenimi on yksinkertaisesti iPhone SE, vaikka virallista nimeä ei ole vielä julkaistu. Samaa nimeä käytettiin alun perin jo vuonna 2016 julkaistusta puhelimesta. Kyseessä on siis eräänlainen päivitetty versio edellisestä SE:stä.

Odotettavissa on, että uusi SE käyttää samaa Applen A13 -prosessoria kuin iPhone 11 -sarjan puhelimet. Muotoilultaan se vastaa pitkälti iPhone 8:aa, jonka korvaajaksi uutuutta on kaavailtu. Akkukestoa on kuitenkin luvassa rutkasti lisää vanhoissa iPhoneissa käytetyn 3D Touch -ominaisuuden poiston myötä. iPhone 8:aan verrattuna uutta on myös valmius käyttää puhelinta auton avaimena Touch ID -ominaisuutta hyödyntäen.

Värivaihtoehtoja on kolme: valkoinen, musta ja punainen. Lisäksi tyyliä voi hioa kahdella silikonikotelolla (musta tai valkoinen) ja kolmella nahkaisella kotelolla (punainen, musta, ja ”keskiyön sininen” eli midnight blue).

Tallennustilaa on tarjolla niin ikään kolmessa eri vaihtoehdossa, sillä myyntiin tulevat 64, 128 ja 256 gigatavun versiot. Myyntihinnoista ei ole tietoa, mutta Ming-Chi Kuo kertoi syksyllä 2019 arvioiduksi lähtöhinnaksi 399 dollaria.