Rikolliset pyrkivät monesti hyödyntämään valuuttaa, jota ei voi jäljittää. Bitcoin onkin ollut rikollisten suosiossa viime vuosina, mutta ei bitcoinkaan ole tae sille, ettei rikoksesta voisi jäädä kiinni.

Tanskalaismies pesi 3 miljoonan Tanskan kruunua eli reilun 400 000 euroa bitcoineiksi ennen kiinnijäämistään, uutisoi The Next Web. Poliisin mukaan hän sai suuria summia rikollisista toimista, minkä jälkeen hän osti rahoilla bitcoineja ja lähetti ne ulkomaisille tileille. Oikeudessa mies myönsi syyllisyytensä.

Mies oli poliisiraportin mukaan myös hakkeroinut muiden ihmisten tietokoneita louhimaan bitcoineja itselleen.

CipherTracen mukaan vuosien 2009-2018 välisenä aikana noin rahanpesua on harrastettu noin 380 000 bitcoinin edestä. Niiden arvo tämän päivän kurssilla on vajaa 2 miljardia euroa.

Lähde: Tivi