Sony on paljastanut vihdoin ja viimein yhtiön seuraavan sukupolven PlayStation 5 -pelikonsolin. Kyseessä oli PS5:n visuaalinen paljastus, sillä Sony julkisti jo alkuvuodesta tarkat yksityiskohdat laitteen raudasta.
Uusi PS5 on tähdätty vuoden 2020 joulumarkkinoille. Sen arvioidaan tulevan myyntiin lokakuussa.
PlayStation 5:n hinnaksi on arvioitu noin 449 euroa. Tarkkaa hintaa Sony ei ole vieläkään kertonut.
Pelimaailma pääsi nyt ensimmäistä kertaa näkemään, miltä paljon spekuloitu PlayStation 5 -konsoli todellisuudessa näyttää. Pelaajien huomio kiinnittyi erityisesti PS5:n siipimäisiin sivupaneeleihin, jotka nousevat selkeästi laitteen mustan keskusosan yli.
Kolmesta aikaisemman sukupolven konsolista poiketen PlayStation 5:n hallitseva väri on mustan sijaan valkoinen.
PS5:n ulkonäön lisäksi iso paljastus oli se, että konsolista ilmestyy jo julkaisussa kaksi erilaista versiota. PlayStation 5:n perusversiossa on edelleen perinteinen fyysisen median lukemiseen tarkoitettu bluray-asema, mutta PS5 Digital Editionista asema on riisuttu pois.
Muita eroavaisuuksia kahden PlayStation 5 -laiteversion välillä ei paljastettu.
Samaan syssyyn Sony julkisti mittavan kattauksen PS5-lisälaitteita, jotka pelaajat voivat hankkia erikseen. PlayStation 5 -konsolille on mahdollista hankkia ulkopuolinen hd-kamera, langattomat pulse 3d -kuulokkeet, ohjainten lataustelakka sekä kaukosäädin.
Pelaajat eivät joutuneet tyytymään ainoastaan PlayStationin ulkonäön ihmettelyyn, sillä virtuaalitilaisuudessa paljastettiin mittava kirjo PS5-uutuuspelejä.
PlayStation Studiosin kehittämien pelien joukossa on joukko odotettuja nimikkeitä, kuten Horizon Forbidden West, Gran Turismo 7 sekä Marvel’s Spider-Man: Miles Morales.
Julkistuksessa nähtiin myös ensivilkaisu Resident Evil -sarjan uusimmasta tulokkaasta.
PlayStation 5, pelit
PlayStation Studios
- Horizon Forbidden West
- Marvel’s Spider-Man: Miles Morales
- Ratchet & Clank: Rift Apart
- Demon’s Souls
- Gran Turismo 7
- Sackboy A Big Adventure
- Returnal
- Destruction All Stars
- Astro’s Playroom
PS5-pelit (muut studiot, 3. osapuolen pelit)
- Deathloop
- Ghostwire: Tokyo
- Godfall
- Grand Theft Auto V
- Hitman 3
- NBA 2K21
- Pragmata
- Project Athia
- Resident Evil Village
PS5, indiepelit
- Bugsnax
- Goodbye Volcano High
- Jett: The Far Shore
- Kena: Bridge of Spirits
- Little Devil Inside
- Oddworld: Soulstorm
- The Pathless
- Stray
- Solar Ash
PS5, tehot ja muut tiedot
Kuten aiemmin kerrottiin, uudessa PlayStation 5 -konsolissa on kahdeksan AMD:n Zen 2 -mikrosuoritinydintä. Laite toimii 3,5 gigahertsin kellotaajuudella. Näiltä osin PS5 on siis huomattavan samanlainen kuin Microsoftin uusi Xbox Series X, joka sykkii hiukan nopeammalla 3,8 GHz:n taajuudella.
PS5:n grafiikkatehosta vastaa 2,23 GHz taajuudella sykkivä RDNA 2. Näytönohjain kykenee 10,3 teraflopsin laskentatehoon ja säteenseurantakiihdytykseen. PS5 tukee 4K- sekä 8K-resoluutiota.
PS5:ssä on SSD-tallennustilaa yhteensä 825 gigatavua, ja sen lukunopeus on 5,5 gigatavua sekunnissa. PS5:n tallennustilaa voi laajentaa erillisen M.2 SSD -levyn avulla, jonka lukunopeus tulee olla samat 5,5 Gt/s. Keskusmuistia PS5:ssä on 16 gigatavun verran, ja se pyyhältää nopeudella 448 Gt/s.
PS5 tukee 3D-ääntä, jonka pitäisi tehdä pelielämyksestä entistäkin immersiivisemmän.
PS5:n on kerrottu tukevan tietyin rajoituksin myös PlayStation 4 -konsolin pelejä. Laitteiden eroavaisuuksien takia vaaditaan pientä räätälöintiä ja tästä syystä ”suurin osa PS4:n 100 suosituimmasta pelistä tulee toimimaan julkaisussa”, Sony kertoo. Jotkut PS4-pelit pääsevät myös hyödyntämään ”tehostettua tilaa” uuden sukupolven konsolilla.
PS5, tekniset tiedot
CPU: x86-64-AMD Ryzen “Zen 2”, 8 ydintä, vaihteleva kellotaajuus aina 3,5 GHz asti
GPU: AMD Radeon RDNA 2 -grafiikkaprosessori, säteenseurantakiihdytys, vaihteleva kellotaajuus aina 2.23 GHz asti (10.3 TFLOPS)
KÄYTTÖMUISTI: GDDR6 16 GB, 448 Gt/s
SSD: 825 GB, 5.5 Gt/s (raw)
PS5, FYYSISET LEVYT: Ultra HD Blu-ray, 100 GB/levy
VIDEO: Tukee 4K 120 Hz ja 8K televisioita, VRR (HDMI ver.2.1)
ÄÄNI: “Tempest” 3D AudioTech

